Nyt oli tullut aika viedä ylösnousemuksen kokenut Corollani katsastuksen jälkitarkastukseen. Koska olin tietoinen siitä mitä minulla oli katsastusasemalla vastassa, olin tällä kertaa paremmin valmistautunut.

 

Ajoin siis katsastusasemalle, vedin Rollan parkkiin ja kävelin toimiston puolelle taas kynittäväksi. Hetkeä myöhemmin ja pariakymmentä euroa köyhempänä palasin Rollan luokse odottamaan katsastusnatsin tuloa. Polttelin tupakkia ja rapsutin aikani kuluksi vanerista tehdyllä jääskraballa liiskaantuneita itikoita Rollan nokasta pois. Lopulta Hans astui katsastusaseman pihalle ja katseli varovaisesti ympärilleen. Hän huomasi minut ja lähti kipeän näköisesti linkuttamaan Rollaani kohti. Hans näytti siltä kuin olisi jäänyt katujyrän alle. Hänen silmäkulmansa olivat mustat ja turvonneet, huuli oli haljennut ja oikean käden kolme sormea oli kipsattuna. Hansin kävellessä, tai tosiaankin se oli enemmänkin linkuttamista, saatoin kuulla ilkeää rahinaa hänen epäluonnolliseen asentoon vääntyneestä lonkastaan. Ääni kuulosti siltä kuin rosoiset luut hankaisivat toisiaan vastaan. Tuon täytyi jo sattua.

 

"Ja, uusintakatsastukseen tulossa" Hans sanoi arasti ja yski verta maahan minun ojentaessa Corollan avaimet hänelle. Hän starttasi Toyotan ja ajoi halliin sisälle minun seuratessa perässä. Corolla ajoi jarrudynamometriin ja jatkoi pysähtymättä matkaa eteenpäin autonnosturille.

 

"Jarrut kunnossa" hän mumisi ja teki merkintöjä kantamiinsa lappusiin. Hans nousi kankeasti autosta ulos ja nosti sen pukille ilmaan.

 

"Pohja näyttää hyvältä" Hans sanoi katsoessaan Rollan alle. Järvivesi ei ollut ainakaan soveltuvaa säilöntäainetta, sen verran rujolta Rollan pohja minun mielestä näytti. Pitäisi kyllä myöhemmin vähän fiksailla sitä taas, painoin mieleeni että voisin vaikka tilata Magnum pullon alustamassaa Bilteman postimyynnistä.

 

Hans kierteli vielä näön vuoksi Rollan alla. Lopulta hän otti vaahtomuovista tehdyn vasaran käteensä ja napautti kevyesti Rollan pohjaa sillä. Pohjaan jäi vasaran kokoinen aukko.

 

"Kozmeettinen virhe, ei haittaa" Hans sanoi lähes hätääntyneen näköisenä kynän sauhutessa hänen kädessään. Lopulta hän otti Rollan rekisteriotteen ja iski leiman sen takapuolelle. "Katsastus ok".

 

Hemmetti että oli hieno fiilis! Auto oli taas leimattu ja helpolla meni lävitse. Hans oli selvästi oppinut laittamaan prioriteettinsa oikeaan järjestykseen.

 

Minulla oli ilmeisesti hieman tekemistä tämän asian kanssa. Viime viikolla olin näet Essolla valittanut Hansin epäoikeudenmukaisuudesta suureen ääneen Makelle. Viereisessä pöydässä istuneet kolme moottoripyöräilijää olivat kuulleet vuodatukseni ja ehdottaneet minulle, että kohtuullista kulukorvausta vastaan he voisivat käydä keskustelemassa Hansin kanssa minun kokemastani vääryydestä. Prätkäkundit sanoivat olevansa hyvin suostuttelukykyisiä, ja uskoivat Hansinkin ymmärtävän kuinka olisi suorastaan elintärkeää että Rolla pääsisi katsastuksesta lävitse. Nyökkäilin ja ajattelin tämän olevan juuri sitä, mitä Hans tarvitsisi: veljellinen keskustelu perisuomalaisista arvoista. Viisisatanen vaihtoi välittömästi omistajaa ja nämä Arsi Harjun kaksoisolennot ilmoittivat lähtevänsä välittömästi Hansin luo.

 

"Break a leg!" huusin heidän peräänsä englanniksi onnea toivottaen ja näytin peukkua. Keskimmäinen miehistä nyökkäsi terävästi ja iski silmää.

 

Pari päivää myöhemmin näin samat kaverit taas Essolla kahvittelemassa. He kertoivat keskustelleensa Hansin kanssa ja saaneensa tämän lopulta ymmärtämään kuinka väärin hän oli tehnyt hylätessään Rollani. Hans oli kuulemma aluksi ollut tiukasti omalla kannallaan, mutta sitten oli tapahtunut ikävä onnettomuus: Hans oli liukastunut ja pudonnut kerrostalon kolmannesta kerroksesta asfaltille. Prätkäkundit olivat tietenkin menneet auttamaan häntä, jolloin Hans oli kokenut jonkin sortin valaistumisen. Hän oli luvannut päästää Corollani jälkitarkastuksesta lävitse. Kundit olivat kiittäneet häntä, soittaneet ambulanssin ja poistuneet paikalta.

 

Kieltämättä melkoisen jalosti tehty heiltä, tämä on sitä paljon puhuttua reilua meininkiä Pohjois-Suomesta. Kun Hans oli hädässä, he eivät jättäneet häntä siihen virumaan vaan tilasivat hänelle ambulanssin. Mitä olisikaan käynyt, jos he eivät olisi olleet paikalla kun Hansille sattui tuo ikävä onnettomuus?

 

Palatakseni nykyhetkeen, otin Rollan rekisteriotteen Hansin tärisevistä käsistä ja kiitin häntä. Toivotin vielä hyviä jatkoja ja käskin häntä olemaan varovaisempi tulevaisuudessa, ettei vain putoaisi uudelleen parvekkeelta.

 

Hans valahti jostain syystä kalpeaksi ja änkytti muuttavansa takaisin Saksaan. Kohautin harteitani ja nyökkäsin hänelle hyvästiksi käynnistäessäni Corollaa.

 

Ajelin hymyssäsuin maantietä ja soitin Makelle. Sovimme tapaavamme iltapäiväkahvien merkeissä Essolla vartin päästä. Päätin nauttia hetken Rollan nykivästä kyydistä maantiellä. Eilen aamulla Rollan kulku oli alkanut nykimään oikein urakalla. Meno oli samanlaista, kuin pumppaisi kaasua jatkuvasti ylös-alas. Mietittiin siinä Maken kanssa missä vika voisi olla. Kun emme sitä viidessä minuutissa keksineet, päätimme niellä ylpeytemme ja kysyä neuvoa viisaammiltamme. Niinpä Make kirjoitteli tarkan vikakuvauksen Suomi24:n keskustelufoorumin Moottori-palstalle, ja kysyi sieltä "mis vika ku corolla nykii?"

 

Asiallisten ja vähemmän asiallisten vastausten jälkeen olimme saaneet listan kohteista, joita meidän pitäisi tutkia tarkemmin. Tarkastuskohteiksi suositeltiin ilmamassamittaria, virranjakajan kantta, pyörijää ja ruiskumoduulia. Koska suurin osa näistä oli sellaisia kohteita, joiden sijainnista tai toimintaperiaatteista meillä ei ollut harmainta aavistusta, päätimme vain ottaa jakoavaimet käteemme ja kiristää kaikki konetilasta löytyvät pultit. Tunnin uurastus ei tuottanut haluttua tulosta, vaan meno oli edelleen yhtä pomppuista kuin pogo-kepillä hyppiminen trampoliinin päällä.

 

Mietimme tupakkaa polttaen päitämme puhki, kunnes Make sai lopulta kuningasidean. Hän syöksyi Mersunsa sisään ja ryhtyi kaivamaan hansikaslokeron sisältöä. Hetken päästä Make käveli luokseni ja iski juhlallisin elkein vanhan c-kasetin käteeni. Ihmettelin miten tämä muka ratkaisisi Rollan nykimisen, kunnes Make selitti sen minulle. 90 minuutin kasetille oli nauhoitettu alusta loppuun Bonanza TV-sarjan tunnusmusiikkia. Make käski minun laittaa kasetin Rollan mankkaan pyörimään ja visualisoida ajavani karjavankkureita villissä lännessä. Temppu toimi, siitä lähtien olen ajanut Rollalla hymyssä suin ja kuvitellut olevani Ivalon viimeinen cowboy. Nykimistä ei enää huomaa ollenkaan.

 

Kaarroin Veijon Esson parkkipaikalle Bonanzan tunnarin edelleen soidessa taustalla. Parkkipaikka oli yllättävän täynnä, alkanut lomakausi oli houkutellut Etelä-Suomen turistivirrat kotinurkilleni. Laskin parkkiksella olevan ainakin viisi autoa, joita en tunnistanut paikallisiksi. Pistin tupakaksi ja ihmettelin edessäni aukeavaa näkymää. Aivan Esson eteen oli pysäköity rinnakkain kolmen ulkopaikkakuntalaisen uudehkoa city-maasturia. Järkälemäiset peltilehmät kirkuivat ääneen eteläsuomalaisten mielettömyyttä.

 

City-maasturi on ehkäpä kaikkein turhin keksintö koko mobilismin yli satavuotisen historian aikana. Vakituiset lukijana varmasti muistavatkin minun mielipiteeni perus-farmareista. Lyhyenä kertauksena sanottakoon, että auto on auto vain silloin kun se on porras- tai viistoperäinen. Farmarimallit pilaavat korinmuodot ja idiootit vieläpä maksavat sellaisesta lisää. Olin jo vuosituhannen vaihteen tienoilta elätellyt toiveita, että kanssaihmiseni heräisivät todellisuuteen ja lopettaisivat väärien merkkien, ja etenkin farmarimallisten sellaisten, ostamisen. Eihän toki Corolla ole suotta ollut Suomen myydyin automalli jo parin vuosikymmenen ajan, mutta sen kantapäillä on kuitenkin jatkuvasti seurannut muitakin merkkejä. Siis kaiken maailman Ooppeleita ja muita autontapaisia. Mielestäni tästäkin asiasta voitaisiin tehdä vaikka lainsäädäntö, ja annettaisiin kansalaisille auton ostamisessa yhtä paljon valinnanvaraa kuin Kiinan kansantasavallan demokraattisissa vaaleissa. Porrasperä Corolla saisi olla ainoa Suomessa myytävä automalli, tämä ratkaisi paljon ongelmia yhteiskunnassamme. Pieni holhous on aina paikallaan.

 

Ikävä kyllä näin ei ole tapahtunut, vaan nämä muka-merkit sinnittelevät edelleen ainoan oikean Toyotan kintereillä. Korimallien suosiossa tilanne on ruvennut pahenemaan entisestään. Farkkuja myydään suurilla volyymeilla, ja sen rinnalle on noussut uudeksi suosikkiluokaksi perusfarkuista turvotetut city-maasturit.

 

Ensinnäkin, city-maasturin termi on jo itsessään täysin järjenvastainen. Siis kaupunki-maastoauto? Kuinka moni kaupunki on maastoa, jos ei nyt Ivaloa lasketa mukaan? Niinpä juuri, ei yksikään. Taitaa vaan olla niin, että nämä ajokyvyttömät Helsingin herrat tarvitsevat nelivetoa, luistonestoa ja järkälemäistä koria jo pelkällä mukulakivikadulla ajamiseen. Se on sitten sitä ekstriimiä! Farkkumalliakin suuremman ja entistä pullistetun city-maasturin korin muodoista ei kyllä voi edes mielipuoli pitää. Valtava kori antaa näille rumiluksille virtahevon ketteryyden, kun taas korkea ilmanvastus takaa omistajan säännölliset avustukset arabivaltioille päivittäisten tankkauksien muodossa.

 

On vaikea keksiä järkeviä perusteluja moisen turhakkeen hankinnalle, yhden puolijärjellisen syyn olen näille keksinyt. Olette varmaan huomanneet, kuinka city-maastureiden omistajat ovat poikkeuksetta eteläsuomalaisia, yleensä vielä pääkaupunkiseutulaisia. Olen siitä pannut merkille kaksi syytä, miksi muut suomalaiset eivät moiseen sorru: ensimmäinen on maasto-ominaisuudet, ja toinen ajotaito. City-maasturit ovat nimensä mukaisesti tehty vain kaupungissa ajettaviksi, eikä niillä ole mitään asiaa lähteä ajamaan oikeaan maastoon. Nämä möhkäleethän jäävät paikoilleen sutimaan jopa tasaisella nurmikolla. Tosimiehet täällä pohjoisessa, siis sellaiset jotka käyvät metsässä ampumassa hirviä ja tarvitsevat oikeita maasto-ominaisuuksia, ajelevat aidoilla maastoautoilla eivätkä millään 60 000 euron leluilla. Oikeita maastureita näkee täälläpäin runsain mitoin, esim. Datsun/Nissan Patrol, Toyota Land Cruiser ja Mitsubishi Pajero. Siinä on hienoja maastoautoja jok ikinen. Toyota on luonnollisesti ylivoimaisin noista, mutta kyllä minä Mitsulla ja Dassellakin kehtaisin ajella. Kerran jopa harkitsin tuollaisen Mitsun ostamista itsekin, mutta maasturikuume ehti mennä ohi ennen kuin tein kauppoja. Tuosta maasturikuumeilusta minulle jäi muistoksi ostamani lippalakki. Kävimme tuolloin juuri Espanjasta ja löysin sieltä katukauppiaalta mustan lippiksen, jossa oli keltainen nyrkin kuva ja siinä luki isoin kirjaimin Pajero. Tein kaupat välittömästi ja siitä tuli hetkessä suosikki lätsäni. Kyllä siinä paikalliset tuijottivat minua aina kadulla kävellessäni, ajattelivat varmaan että taitaa tuo olla massi-miehiä kuin täydessä varustuksessa kuljin siellä. Pajero-lippis, aurinkolasit, shortsit, t-paita jossa oli Karvisen kuva ja teksti 'I Love Mallorca', vyölaukku sekä sandaalit ja valkoiset tennissukat antoivat ilmeisesti minusta rikkaan länsimaalaisporvarin vaikutelman.

 

Mutta se ajotaito, tai pikemminkin sen puuttuminen, lienee se suurin miksi eteläsuomalaiset suosivat city-maastureita. Meikäläisen leveyspiireillä ihmiset osaavat ajaa autojaan, joten voimme turvallisin mielin ajella hieman vanhemmilla autoilla koska tiedämme ettemme kolaroi tyhmyyksissämme. Toistahan se on etelässä, Kehä kolmen sisäpuolella sattuu ylivoimaisesti eniten liikenneonnettomuuksia vain siitä syystä, että pääkaupunkiseutulaiset ovat kädettömiä tumpeloita. Kaksi pisaraa vettä tulee taivaalta, ja taas on Kehätiellä viidenkymmenen auton ketjukolari ja siitäkin syytetään vain huonoa keliä. Kädettömyyttä tämä on, mutta ilmeisesti hesalaiset ovat itsekin tämän huomanneet. Siksipä he ostavat riivattuina city-maastureita, sillä niillähän voi kolaroida ja törppöillä vaikka kuinka, eikä tarvitse pelätä oman henkensä puolesta. Tilanteessa on se huono puoli, että se ruokkii itse itseään. Kun pk-seutulaisten tarvitsee huolehtia entistä vähemmän oman henkiriepunsa säilyttämisestä, voivat he törttöillä liikenteessä entistä ronskimmin. 'Nyt minä kiihdytän', 'tuosta välistä minä mahdun' ja 'no en tasan anna tilaa', tällaiset ajatukset pyörivät varmasti jokaisella Kehäteiden aamuruuhkissa ajavilla city-maasturikuskeilla. 'Mitä siitä jos joku Micra jää minun alleni, eihän siinä minulta henki mene'. Vain eteläsuomalainen putkiaivo voi ajatella näin.

 

Katselin kuvotuksen vallassa noita luokattomia tekeleitä, lopulta tumppasin röökini ja astelin Essolle kahvia juomaan. Make tuli hetken päästä ja puistelimme yhdessä päitämme city-maasturien järjettömyydelle. Kertasimme myös muut päivän tapahtumat ja Make onnitteli minua tuoreesta leimastani. Toyota laatuun voi todellakin luottaa. Jauhettiin siinä taas niitä näitä ja tuhottiin munkkipossuja yksi toisensa jälkeen. Lopulta ilta alkoi jo painaa päälle, joten ryhdyimme parin tunnin kahvittelun jälkeen tekemään lähtöä koteihimme päin. City-maasturit olivat sillä aikaa poistuneet Esson parkkipaikan maisemia rumentamasta, mutta niiden paikalle oli tullut kaksi tuttua autoa, joiden näkeminen ei miellyttänyt meitä yhtään sen enempää. Esson edessä oli -93 vuosimallia olevat Nissan Sunny ja Mazda 323. Autoissa itsessään ei ollut mitään moitittavaa, mutta niiden kuljettajissa kylläkin. Kolme meidän ikäistä miekkosta seisoi autojen luona. Nissanin vieressä oli Topi ja Mazdaan nojailivat veljekset Ilkka ja Lauri. Verivihollisemme.

 

"Kattokaahan pojat" Topi sanoi suureen ääneen meidät nähdessään "Sehän on Antero ja Make! Vieläkö teidän vanhat ruosteläjät toimivat vai jouduitteko työntämään ne tänne? Luulisi että noin ikäloppu auto olisi joo maatunut luontoon."

 

Ai että Topin leukailu kirpaisi minua, Rollani oli vain kaksi vuotta hänen Nissaniaan vanhempi, mutta aina hän kuittaili siitä kuinka hänellä on uudempi auto. Purin hammasta yhteen ja tuijotin häntä vihaisesti.

 

"Vittuako täällä teette? Mä luulin että rajoista on sovittu, vai haluutteko uusintaottelua, häh?" Make ryhtyi heti pullistelemaan takaisin.

 

Meidän ja Topin porukan välit olivat melkoisen tulehtuneet. En edes muista mistä riitamme aikoinaan alkoivat, mutta pari vuotta sitten tapahtuneen yhteenoton jälkeen sovimme rajoista. Me pidämme yksinoikeuden Veijon Essolla kahvitteluun ja Topin porukka pysyttelee etelämpänä sijaitsevalla Ivalon SEO:lla. Esson parempi valikoima oli näemmä ruvennut houkuttelemaan Topia uudestaan, joka ilmeisestikin suunnitteli reviirimme vallankaappausta. Tämä oli kuin tyypillinen New Yorklainen East side-West side nuorisojengien välienselvittely.

 

"Niin, mutta teitä on enää kaksi vakituista. Meitä taas kolme, tilanteet muuttuvat." Topi sanoi hivuttautuessaan Sunnyn takakontin kohdalle. Hän kaivoi taskustaan keinonahkaisen säämiskän ja ryhtyi kiillottamaan Nissanin mallimerkintöjä. Perässä luki kiiltävin koristein 1.4i LX. Topi oli maalannut LX varustemerkinnän fosforivärillä, jotta pimeässäkin hänen takanaan ajavat erottaisivat, ettei kyseessä ole mikään karvalakkimalli.

 

Make oli raivosta punaisena. "Ny jätkät lähtee vetämään tai täällä tulee rumempaa jälkeä kuin Fordin muotoiluosastolta."

 

Topi suoristi ryhtiään ja Mazda veljekset astelivat hänen vierelleen. Tilanne rupesi näyttämään uhkaavalta. Tunnelma oli kireämpi kuin viritetyn Corollan nokka-akseli. Samassa Topin pää kääntyi ja hänen ilmeensä rauhoittui. Katsoin taakseni ja näin Inarin poliisien saapuvan Esson pihaan Saab 900:lla.

 

"Tää ei jää tähän" Topi huusi istuessaan Nissaniinsa. Sunny starttasi suorastaan kadehdittavan tasaisesti ja lähti kytkin vinkuen kiihdyttämään pois Essolta Mazda perässään.

 

Katsahdimme Maken kanssa toisiamme ja huokasimme helpotuksesta. Yhteenotto oli tällä kertaa vältetty, mutta sota näytti vasta alkaneen. Kotiemme sijasta astelimmekin takaisin Essolle. Tätä täytyi pohtia mokkakupillisen ääressä.