"Sellaisille ihmisille voisin lainata Gandhin kuuluisaa sanontaa:" Make lausui tunteella. "Jos sä et liity meihin, niin sä vittu kuolet!"

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Ei kai Gandhi noin sanonut?" Kysyin hämmästyneenä, sillä jotenkin muistelin asian olleen hieman toisin päin.

 

"Kyllä vaan, se oli just sen sortin jätkiä. Sellainen helvetin aggressiivinen kaljupää, joka oli aina haastamassa riitaa kaikkien kanssa." Make hörppäsi ison siivun kahvistaan ja jatkoi muisteluaan. "Gandhi Forslund, se oli ihan hyvä mies. Oltiin samassa varastossa duunissa silloin kun asuin vielä Vantaalla" Make kertoi. Hän tosiaan oli syntyperäinen Vantaalainen, asia joka edelleen kuului hänen puhetyylistään. "Sen vanhemmat oli jotain hippejä." Make totesi haikeana ja pudisteli päätään.

 

Istuimme Essolla nauttien huolella kypsytettyä kahvia, ts. reilut pari tuntia pannussa maustunutta Juhla Mokkaa. Tämänkertaisen tunteenpurkauksen oli saanut aikaan päiväin polttava puheenaiheemme. Leikkeleet.

 

"Kyllähän se noin taitaa olla" nyökkäsin Makelle.

 

"Mä en vaan pysty ymmärtämään ihmisiä jotka syövät ohuen-ohut leikkeleitä. Ei se ole perkele mies eikä mikään joka laittaa sellaista leivän päälle." Make meuhkasi kovaan ääneen ja huitoi etusormeaan villisti ilmassa. "Mies laittaa leivän päälle nyrkillisen voita ja pari senttiä paksun siivun makkaraa. Olkoot sitten kinkkua tai meetvurstia, mutta sitä pitää olla kunnon siivu, kas näin!" hän näytti etusormellaan ja peukalollaan noin kahden sentin mittaa.

 

"On se aika porvarillista meininkiä jos noin paljon on varaa laittaa leivän päälleen makkaraa. En minäkään tuollaista ohuen-ohutta naisten leikkelettä ostaisi, mutta kyllä minä pyrin säästeliäästi leikkaamaan lauantaimakkara-tankoani" tähdensin vielä omaa näkemystäni.

 

"Se on tietenkin eri asia jos hieman ohentaa omaa leikkaustaan noin niin kuin säästömielessä. Se on ihan ok. Mutta sitä mä en hyväksy, että joku ostaa tieten tahtoen kaupasta meetvursti-paketin, jossa viipaleet on jotain puoli milliä paksuja." Make jatkoi vaahtoamistaan. "Sellaisilta miehiltä pitäisi ottaa pois oikeus kutsua itseään mieheksi. Perhana, passit pitäisi viedä tuollaisilta takaisin poliisilaitokselle ja korjata siihen sukupuolimerkinnäksi neiti!"

 

"Ehkä ne on vaan köyhiä?" ehdotin.

 

"Niin just! Kulkevat kakskymmentä vuotta vanhoissa tuulipuvuissaan halpahalleja lävitse ja ajavat korealaisilla autoilla" Make sanoi ja repesi nauruun.

 

Nauroin tunteella mukana vaikka Maken kuvaus olisi lähes voinut tarkoittaa minua. Pois lukien vain tuon korealaisen auton osuuden, sillä se jos mikä on osoitus heikosta elintasosta.

 

Korealaisista autoista on tullut Essolla vakiovitsi, joka heitetään kehiin kun tarvitsee tehdä selväksi että joku on todella köyhä, siis täysin pennitön. Silloin puhutaan korealaisten autojen omistajista. Pari viikkoa sitten aloimme hämmästellä korealais-ilmiötä kun katsoimme rekisteröintitilastoja. Sellaiset merkit kuten Kia, Hyundai ja Chevrolet olivat yllättävässä nousussa. Yritimme miettiä syytä sille, miksi ihmiset ostivat näitä mutta emme keksineet mitään muuta kuin rahan puute.

Korean autoteollisuushan on silkkaa japanilaisten plagiointia. Kyse on kutakuinkin täsmälleen samasta tilanteesta kuin Neuvostoliitossa oli autoteollisuuden piirissä tuossa parikymmentä vuotta sitten. Eli yritetään kopioida länsinaapurin edistyksellistä tekniikkaa huonoin menestyksin. Nyt nämä idän ihmeet ovat rantautuneet Suomeen riesaksemme, aivan kuten Ladat ja Mosset aikanansa. Halpa hinta näkyy tietysti myös laadussa, sehän on selvää. En vain pysty käsittämään sitä, miksi ihmiset eivät laita muutamaa tuhatta lisää auton hankintaan, että saisivat laatumerkin käsiinsä. Esimerkkinä vaikkapa maailman suurin ja luotettavin autovalmistaja, Toyota. Jos joku on tästä laatuerosta toista mieltä, niin kaivakaapa esille kaikki viimevuotiset Tuulilasin ja Tekniikan Maailman numerot. Etsikää niistä parivertailut joissa on mukana korealaisia ja japanilaisia merkkejä, sekä näyttäkää minulle sellainen jonka korealaismerkki olisi voittanut. Aivan, tehtävä on yhtä toivotonta kuin Lancian merkkiedustus Suomessa. Miksi lähteä edes yrittämään, kun tietää jo valmiiksi epäonnistuvansa?

 

Itse en kehtaisi korealaisella riisikipolla ajella, jotenkin siitä vain puuttuu tuo japanilais-autojen ylemmyyden tunne. Tiedättekö sen tunteen, kun tietää ajavansa teknisesti ylivertaisella autolla? Siitä minä nyt puhun, se on se olotila joka minut valtaa aina kun istun Corollani rattiin.

 

Joimme kahvimme loppuun ja poistuimme Esson parkkipaikalle. Nyökkäsin Makelle hyvästiksi kun nousimme autoihimme ja lähdimme liikkeelle. Juuri kun olimme poistumassa Esson pihasta autoillamme, ajoi uudenkarhea Chevrolet Suburban päätieltä Essolle. Naurahdin tuon korealaismaasturin nylkyttäessä hitaasti ohitsemme. Make painoi riisikipon kohdalla torveansa ja veivasi ikkunansa auki. Korean-ihmeen kuljettava avasi oman ikkunansa kysyvän näköisesti.

 

"KÖYHÄ!" Make huusi nauraen ja avasi Mersun urut. Mese lähti renkaat savuten liikkeelle ja minä seurasin Corollallani hekottaen makeasti.

 

Tiemme ristesivät kun Make kääntyi kotinsa suuntaan, ja minä omani suuntaan. Ajelin rauhallisesti metsätietä pitkin illan laskeutuessa ympärilläni. Alkoi olla jo kohtalaisen hämärää, ja takaa tulevan auton valot häikäisivät taustapeilistä. Käänsin peiliä poispäin, takana ajava ryhtyi roikkumaan aivan Rollan puskurissa kiinni. Lisäsin hieman vauhtiani, mutta tämä mies vain roikkui perässäni ja välkytteli pitkiä. Tahtoi ilmeisesti ohitse, mutta mihin ihmeeseen sillä oli kiire sunnuntai-iltana?

 

Tulimme lyhyelle suoralle ja ennakoin tämän vaihtamalla pienemmällä ja iskemällä kaasun lattiaan. Silkasta periaatteesta en tuollaista hiostajaa päästäisi ohitseni, ei sunnuntaisin pidä tuolla tavalla hötkyillä liikenteessä. Takana tuleva siirtyi vastaantulevien kaistalle ja kiihdytti Rollan rinnalle. Seuraavan mutkaan oli vain reilut satakunta metriä matkaa, ja näytti pahasti siltä että Rollani jäisi mysteerikilpailijalle toiseksi. Lähestyvästä mutkasta kaartoi äkkiä esille vastaantulevan auton ajovalot, joka sai kilpailijani jarruttamaan äkillisesti. Jarrutin luonnollisesti hänen vierellään ja estin pääsyn takaisin oikealle kaistalle, jolloin kisakuskin jarrutus muuttui paniikkijarrutukseksi ja hän joutui lopulta väistämään vastaantulevien pientareen puolelle. Nauroin ääneen kun katsoin sivupeilistäni mustan auton kyntävän pöpelikköä. Vastaan tullut auto hakkasi torveansa suhauttaessaan välistämme.

 

Piiskasin Rollan vauhtiin yrittäessäni ottaa mahdollisimman paljon kaulaa tuohon mustaan autoon. Kurvailin sataaneljääkymppiä pitkin mutkaista metsätietä, mutta näin valojen taas lähestyvän sivupeileistäni. Tällä kertaa se ei jäänyt hänen puolestaan pelkästään valojen välkyttelyyn. Torvi soi kuin viimeistä päivää, pitkät välkkyivät ja musta auto roikkui senttien päässä takapuskuristani. Tuntui siltä kuin itse Pertti Pasanen olisi noussut haudastaan ajaakseen autolla, sillä niin uskomaton Spede oli tuo takanani ajava kuski. Jos ikkunani olisi ollut auki, hän olisi todennäköisesti yltänyt kutittelemaan niskaani koska ajoi aivan kiinni takapuskurissani.

 

Painoin kevyesti jarrua vilkuttaakseni jarruvaloja, kunnes tunsin kevyen tönäisyn Rollan takapuskurissa. Spede oli tönäissyt Rollaani. Minun, Rollaani! Sappinesteet alkoivat kiehumaan, kun äkkäsin mitä oli tapahtunut. Olin edellisenä iltana leikkinyt Maken kanssa autopiilosta, jota varten poistin Rollan jarruvaloista polttimot. Näin autolla pystyi ajamaan valot sammutettuina, ilman että jarruvalot syttyivät kun poljinta painoin. Unohdin tietysti laittaa polttimot paikoilleen, joten takana tullut kuski ei ollut nähnyt painaneeni kevyesti jarrupoljinta ja hiljentäneeni lievästi vauhtia.

 

Eihän tuo rysähtänyt mitenkään, vaan ainoastaan kolautti kevyesti perään. Joka tapauksessa hän saisi peräänajajana maksaa vahingot. Laitoin vilkun päälle merkiksi, että pysähtyisimme tien varteen vaihtamaan vakuutustietoja. Vilkaisin taustapeiliin ja hän painoi torvea kolme kertaa myöntymisen merkiksi. Kun käänsin katseeni takaisin tiehen, ottivat refleksini minusta vallan. Tiellä seisoi kettu, joka tuijotti paikoilleen jähmettyneenä Rollan lähestyviä valoja. Iskin jarrut välittömästi pohjaan ja pysähdyin rytinällä. Puskurissani roikkunut musta auto ei tietenkään nähnyt kettua, saatikka toimimattomia jarruvalojani. Hän ei hiljentänyt yhtään vauhtiaan minun tehdessä äkkijarrutuksen, vaan oli ilmeisesti juuri painamassa lisää kaasua ohitusta varten, kun minä olin laittanut vilkun päälle. Pellin rytinä oli valtava ja niskani rusahti ilkeästi kun pääni iskeytyi niskatukeen. Auto pysähtyi, ja istuin hetken vain paikoillani shokissa. Rollan moottori kävi tuttua epätasaista tyhjäkäyntiä, kunnes sammui itsekseen. Nousin hitaasti autosta tutkiakseni vahinkoja.

 

Hämmästelin näkyä suu avoimena. Rollan viistoperän takaluukku oli auennut iskun voimasta ja sojotti lähes vahingoittumattoman näköisenä taivasta kohti. Peräpää taas oli lyhentynyt puolella ja mennyt käytännössä täysin lyttyyn. Katsoin muutaman metrin päähän pysähtynyttä mustaa peräänajajaani, joka oli vielä pahemmassa kunnossa. Sen keula oli mennyt eturenkaisiin asti kasaan ja auton sisällä näkyi suuri määrä valkoisia, lauenneita airbageja. En tunnistanut katiskan merkkiä, sillä auto oli niin pahasti litistynyt.

 

Yritin paiskata Rollan takaluukkua kiinni, mikä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Perä oli nyt puolet lyhyempi kuin avoimena seisova takaluukku. Seisoin siinä ihmetellen tilannetta kun mustan auton ovi avautui ja kuljettaja astui ulos. Kuljettaja oli tokkuraisen näköinen pitkä mies, joka oli pukeutunut huoliteltuun mustaan pukuun. Hän hoiperteli silmät kiiluen minua kohti. Miehen nenästä vuosi verta ja hän puristeli käsiään vuoron perään nyrkkiin ja auki.

 

"Mitä helvettiä sinä teit!" mies huusi. "MINKÄ TAKIA JARRUVALOT EIVÄT SYTTYNEET KUN JARRUTIT!"

 

Hän näytti olevan shokissa, silmät pyörivät hänen päässään ympyrää ja hän tärisi hieman. Mies katsoi autoaan ja puhkesi kyyneliin.

 

"Voi jumalauta! Voi saatanan saatana! Minun uusi Saabini!" Hän kääntyi taas katsomaan minua, raivon läsnäolo tuntui katseesta vahvasti. "Ymmärrätkö että tämä on kaksi viikkoa vanha 9-5 Aero! Tiedätkö paljonko maksoin tästä?!" Mies räyhäsi minulle.

 

"Elähän nyt vaahtoa siinä" yritin toppuutella häntä rationalisoimalla. "Sehän on pelkkä Saabi, minulta meni sentään Toyota. Ja sen korjauksen maksat sinä peräänajajana."

 

Miehen silmät suurenivat ja hän syöksyi kimppuuni kiroillen kuin satamatyöläinen. Oikea suora välähti ja rystyset iskeytyivät leukaani kuin sepän vasara. Kaaduin musertavan voiman alla taaksepäin ja rojahdin Rollan takakontin sisään. Yritin hätäpäissäni löytää jotain kättä pidempää, ja tunsin sormieni tarttuvan muovikanisteriin. Huitaisin sillä kaikin voimin päällekävijääni, mutta onnistuin osumaan vain hänen käteensä. Iskun voimasta kanisterin korkki kuitenkin irtosi ja sen sisältämä Lasoli lensi suoraan miehen kasvoilla. Hän perääntyi ja pyyhki nesteitä silmiltään, jolloin näin tilaisuuteni tulleen. Nousin jaloilleni ja upotin nyrkkini vastustajani vatsaan. Vaikutus ei ollut toivotunlainen, sillä hän toipui iskusta välittömästi ja antoi koukkunsa puhua. Tällä kertaa putosin tielle ja mies kävi kimppuuni. Iskuja sateli joka puolelta, enkä pystynyt tekemään muuta kuin suojautumaan sikiö-asentoon. En tiedä kauanko otin siinä pommeja vastaan, mutta tunsin jo tajuntani katoavan kunnes kuulin ikävän rusahduksen. Iskut loppuivat kuin seinään. Hetken kehoani tunnusteltuani ymmärsin, ettei ääni kuulunut minun luista, joten raotin varovaisena silmiäni. Edessäni seisoi tuttu Ivalolainen poliisi, joka piteli veristä pamppua kädessänsä. Pamppu oli sanonut viimeisen sanan pienessä nahistelussamme, ja vastapuoleni makasi nyt tajuttomana maassa.

 

"Oletko kunnossa?" Poliisi kysyi ja ojensi kättään auttaakseen minut pystyyn.

 

"Ihan ok" vastasin tarttuessani hänen käteen ja noustessani pystyyn. Tuntui kuin jokainen luuni kehossani olisi murtunut, mutta tosimieshän ei pienestä valita.

 

"Ajoimme juuri tästä ohitse, kun näimme tuon höyrypään hakkaavan sinua. Kerrotko mitä tapahtui" poliisi kysyi minulta.

 

Hänen virkaveljensä oli kumartuneena päällekävijäni luona ja tarkasti miehen pulssia. "Tämä kaveri taitaa olla aika tuhdissa kunnossa, sillä haisee sen verran vahvasti alkoholille" hän sanoi.

 

Nyökkäsin. "Kyllä näin taitaa olla. Ajelin tässä ihan rauhallisesti kotia päin kun tuo mielipuoli tuli perääni roikkumaan. Aluksi se hoiperteli puolelta toiselle ja meinasi ajaa vastaantulevaa autoa päin nokkakolarin. Sitten se yks kaks kiihdytti ja rysäytti minun perääni. Kun nousin autostani, kävi se kimppuuni täysin syyttä. Taitaa olla kännissä kuin käki."

 

Poliisit nyökkäsivät ja laittoivat miehelle käsiraudat. Tämä ryhtyi juuri virkoamaan ja esittämään omaa näkemystään tapahtumista.

 

"Pashkapuhetta!" Mies sanoi yskiessään verta. Hänen puheensa kuulosti sössöttävältä, ilmeisesti poliisin pampun murtamien hampaiden vuoksi. "Tuo on poishtanut jarruvalot autoshtaan!"

 

"Eiköhän tämä ole selvä juttu," ensimmäinen poliiseista sanoi. "Viedään rattijuoppo asemalle selviämään ja syytteitä odottamaan. Otetaan sinun yhteystiedot ylös korvauksia varten, mutta ei tässä ole syyllisen suhteen minkään näköisiä epäselvyyksiä."

 

Annoin tietoni heille ja poliisit lupasivat kyydittää minut kotiini. Rolla ei ollut ajokunnossa, ja saattoi olla ettei se enää koskaan tulisikaan ajoon. Vauriot olivat sitä luokkaa, että lunastus alkoi olla lähellä. Minua tämä ei tietysti haittaisi, kunhan saisin käyvän hinnan autostani.

 

Nyt onkin mielenkiintoiset ajat edessä. Mikäli Rolla menee lunastukseen, on minun luonnollisesti ostettava uusi auto. Edellisen, tuunatun Rollan myynnin jäljiltä löytyy sukanvarrestani vielä nelisen tuhatta, joten voipi olla että hankkisin vaikka sportimman pelin. Tämä riippuu täysin siitä, miten tuon lunastuksen suhteen käy. Joka tapauksessa vastapuoli joutuu henkilökohtaisesti maksamaan kovat korvaukset minulle, sillä vakuutus ei korvaa rattijuopon töppäilyjä.

 

Oppipahan poika tästä ainakin tavoille, ja muistanee jatkossa miten liikenteessä käyttäydytään. Tai tärkempänä sen, että kenelle kannattaa liikenteessä vittuilla ja kenelle ei.