Viime viikonloppuna ei ehtinyt turhia huilaamaan, vaan aktiviteettia oli varattu joka hetkelle. Perjantai-illan vietimme taas Maken mökillä. Tällä kertaa emme ottaneet ruokaa mukaan, vaan Mesen takakontti oli täytetty kopalla Karjalaa ja sekalaisella määrällä aseistusta. Tosimiehinä päätimme metsästää itse ruokamme. Metsästys on hieno, strategista ajattelua vaativa urheilu. Se on todellinen koitos, jossa mies asettuu kaksintaisteluun vertaisensa vastustajan, eli luonnon kanssa. Metsän sydämessä ei ole muita lakeja voimassa kuin Darwinin laki; vain vahvimmat selviytyvät. Yksi mies, turvanaan vain älynsä ja helvetin iso hirvikivääri, vastaan luontoäidin armada tappavia ja armottomia petoja: jäniksiä, peuroja ja poroja.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Saavuimme Maken mökille ja vaihdoimme heti maastokuvioiset asut päällemme, tärkeintähän oli pysyä näkymättömänä vihollisen silmälle. Kaikki eivät ilmeisesti ole tätä sisäistäneet, sillä näimme matkan varrella toisen metsästysseuran, jonka jäsenet olivat ilmeisesti vetäneet oranssit pelastusliivit maastopukujensa päälle. Ai että meitä nauratti! Ei taida kyllä pojat saada yhtään riistaa kaadettua, elukathan huomaa nuo kirkkaana huutavat liivit jo kilometrin päästä ja luikkivat heti pakoon!

 

Otimme pari Karjalaa vahvistukseksi ja kaivoimme aseet esille. Päätimme metsästää pienriistaa, joten valitsimme siihen sopivaa asetta. Punnittiin siinä että ottaisimmeko varsijouset tai olisiko perinteinen koivuhalko kenties parempi? Todennäköisesti emme saisi jäniksiä juoksemalla kiinni, niin että pystyisimme kalauttamaan ne koivuhalolla hengiltä, joten päädyimme lopulta valitsemaan kivääreitä. Pienoinen metsästyskivääri tuntui niin rimpulalta, että päätin ottaa miehekkäämmän hirvikiväärin. Nappasin hirvikiväärin käteeni, latasin sen ja tarkistin silmämääräisesti että piippu on puhdas. Hyvältä näytti. Make virnuili vieressä katsellessaan touhujani, tuosta ilmeestä olin oppinut arvaamaan että hänellä oli jokin ässä hihassaan. Make kurotti Mesen takakontin perälle ja veti siellä olevan viltin alta esiin oman aseensa, jota hän oli pitänyt minulta salassa. Tirskahdin nauruun kun ymmärsin minkä hän oli ottanut mukaansa. Se oli Maken isoisältä perintönä saatu sodanaikainen Suomi-konepistooli.

 

"Lukitse ja lataa" Make sanoi ilme vakavana samalla kun poisti varmistimin konepistoolistaan. "Nyt potkitaan perseitä ja otetaan nimet ylös myöhemmin."

 

Eikun metsälle! Jäniksen metsästyskausihan alkaa virallisesti vastaa syyskuusta, mutta jos nyt pari viikkoa etukäteen käymme muutaman napsimassa pois, niin tuskinpa tuo ketään haittaa. Kiertelimme pari tuntia metsässä ilman suurempia jänishavaintoja. Välillä otimme Karjalaa vahvistukseksi tai pidimme tupakkitauon. Lopulta näimme vilauksen porolaumasta. Koska meillä oli kuitenkin sopiva arsenaali mukana, niin päätimme saman tien kaataa isomman kohteen ja jätimme jänikset sikseen.

 

Make asettui metsässä olevan aukion reunalle vahtiin ja minä lähdin ajamaan riistaa hänen vahtiasemaansa kohti. Silkalla taidolla onnistuin saamaan yhden poron ajetuksi suoraan tulilinjalle. Make hyppäsi ylös puskastaan poron juostessa kohdalle ja karjui perkelettä konepistoolin sylkiessä kuolemaa ilmoille. Poro kaatui maahan ja Make varmisti inhimillisen nopean kuoleman pitämällä liipaisinta edelleen pohjassa. Hiljaisuus laskeutui aukiolle, Make oli pelannut varman päälle ja tyhjentänyt koko rumpulippaan sisällön poroon. Se teki yhteensä 70 patruunaa. Juhlistimme voittoamme läppäsemällä vitoset, ja korkkaamalla viimeiset Karjalamme, sitten ryhdyimme nylkemään saalista paikan päällä. Ruho olisi kevyempi raahata takaisin autolle kun ylimääräiset nahat olisi ensin poistettu. Nylkiessämme huomasimme poron olevan korvamerkitty. Olimme näemmä saapunet jonkun yksityisen porolaitumelle, mikä tietenkin selitti sen, miksi porot olivat olleet aitauksen sisällä. Totesimme myös lihan rautapitoisuuden lisääntyneen melkoisesti, noin 70 sattumaa lihan seassa ei loppujen lopuksi kuulostanut houkuttelevalta. Kuulimme muutaman kilometrin päästä kantautuvan mönkijän ääni joka tuntui lähestyvän, joten katsoimme parhaaksemme jättää saaliimme siihen paikkaan ja kuntoilla takaisin autollemme.

 

Hengästyneinä pikaisesta maastosuunnistuksesta, laitoimme apein mielin varusteita takaisin autoon kun äkkäsinkin syrjäsilmälläni liikettä viereisessä pusikossa.  Perhana, siellähän taisi vilahtaa rusakko! Tartuin välittömästi hirvikiväärini ja tähtäsin puskan suuntaan.

 

"Odota, odota!" Make hyppäsi suoraan tulilinjalle ja huitoi käsillään. "Mä otan kännykameralla kuvan tästä, odota sekunti!"

 

Odotin hetken kunnes Make sai kännykkänsä valmiuteen. "Valmista?" minä kysyin.

 

"Kettu 2 kuittaa. Kohde havaittu, tuli on vapaa." Make loi tunnelmaa militaristisella tyylillään "Toistan: tuli on vapaa"

 

Keskityin. Puristin kivääriä tiukasti käsissäni ja painoin sitä olkapäätäni vasten. Koko muu maailma tuntui katoavan ympäriltäni, oli olemassa vain minä ja saaliini. Iltapäivän auringonvalo kuulsi himmeänä kiväärini piipun öljytystä metallista. Tuijotin pensasta tähtäimen lävitse ja odotin vastustajani tekevän virheen joka paljastaisi hänen sijaintinsa. Se tulisi olemaan hänen viimeinen virheensä. Pensas liikahti! Tähtäsin välittömästi liikkeen suuntaan ja nykäisin nopeasti liipaisimesta.

 

"Saatana!" huusin, kiväärin jyrähtäessä kuolettavasti kanssani.

 

Make hyppi tasajalkaa ilmaan ja taputti käsiään maanisella nopeudella. "Sä osuit siihen! Sä osuit siihen" hän huusi.

 

Kävelimme lähemmäs katsomaan saalistamme, siirsin pensaan oksia sivummalle ja löysin sen. Se ei ollutkaan rusakko, vaan siili. Hirvikiväärin luoti oli tehnyt selvää jälkeä siitä, vain muutaman piikikkään lihanpalasen ansiosta pystyimme päättelemään sen olleen siili. Harmin paikka ettemme saanet tästäkään iltapalaa, marinoitu siili pallogrillissä valmistettuna on nimittäin erinomaista. Pakkasimme loput tavaramme ja suunnistimme Essolle kahvittelun merkeissä.

 

Lauantaina tapahtui viimein se, mitä olin odottanut. Sain ensimmäisen soittoni myynnissä olevasta Rollastani! Autohan on ollut jo puolisentoista kuukautta Keltaisessa Pörssissä myynnissä, mutta jostain käsittämättömästä syystä en ole saanut ensimmäistäkään yhteydenottoa ennen tätä.

 

"Antero" vastasin puhelimeeni tuntemattoman numeron soittaessa.

 

"Yes, hello sir. I am calling for the Toyota Corolla that you are selling" tummanpuhuva ääni sanoi minulle. Yllätyin hänen puhuessaan englantia, mutta supliikkimiehenä minulla ei mennyt tässäkään tilanteessa sormi suuhun, saati muuhunkaan reikään.

 

"Jees, jees. Ai stil häv it. Veri guud Tojota. Best in <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />Finland. If juu want to bai, bii veri kvik. Meni piipol ääsking föör it." puffasin Rollaani ja loin painetta ostajan suuntaan.

 

"All right, sir. If the car is truly in the said condition, I will buy it immediately for 3500 euros." ostaja-kandi sanoi. Markkinointipuheeni tuntui tepsivän kun näin vikkelästi oli mies lyömässä kauppoja lukkoon. "I can come and pick it up tomorrow, I will be paying with cash. Can you have all the necessary paperwork done by then, so that the car will be ready for export?"

 

Toistelin sanoja huulillani ja yritin ymmärtää lauseita miehen höpistessä puhelimessa. Viimeisen sanan kohdalla pysähdyin, mutten tiennyt miksi. Export, export? Mitä se oikein meinasi? Muistin nähneeni sanan ruotsinlaivalla Koff-tölkkien kyljessä, mutten ymmärtänyt miten se voisi liittyä tähän asiayhteyteen. Kaivoin sanakirjan kirjahyllystä ja pläräsin sitä ostajan odottaessa langan toisessa päässä.

 

"Sir?" puhelimesta udeltiin. "Sir, are you still there?"

 

Sormeni pysähtyi sanakirjan sivulle ja kylmä hiki nousi otsalleni.

 

 

 

Vientiauto? MINUN Rollani? Sitäkö hän tarkoitti? Ehkä hän kuitenkin tarkoitti vain Ivalosta poisvientiä vaikkapa Helsinkiin.

 

"Eksport to wheer?" kysyin hätääntyneenä.

 

"Export to Africa" rauhallinen ääni vastasi minulle "The Republic of Congo, to be precise."

 

"OUVER MAI DED BADI" huusin puhelimeen ja löin luurin kiinni.

 

Että toisilla voi olla pokkaa! Yön Timo Afrikasta soittaa tänne pohjolan perukoille ja yrittää viedä Suomiautojen helmiä pois maastamme. Rojahdin sohvalleni ja hengitin kiivaasti. Jouduin ottamaan paperipussin ja hengittämään sen sisälle, etten alkaisi hyperventiloimaan. Asia oli vakava. Mitä jos nuo mustat miehet veisivät kaikki Suomiautot vientiautoina Afrikkaan? Tännehän ei jäisi muuta kun tuontiautoja! Poltin kolme tupakkia peräkanaan ja soitin Makelle. Tapasimme vartin päästä Essolla ja selitin järkyttävän tapahtumakulun myös hänelle.

 

"Kyllä tässä täytyy nyt jotain tehdä. Nyt on pakko saada se Rolla myytyä, ennen kuin joku Afrikan kuningas tulee valkoisten orjien kantamana sun pihaan ja vie auton mukanaan." Make pelotteli pahimmalla mahdollisella skenaariolla "Tiedä vaikka se ostaisi valtiolta isolla rahalla lunastusoikeuden sun autoon. Paha siinä olisi mitään sanoa jos se kuningas heiluttelisi sulle lappua, minkä mukaan Suomen valtio on pakkolunastanut sun Rollan ja myynyt sen vientiautoksi Afrikkaan!"

 

"Mutta millä me saadaan se myytyä nopeasti? Hinta on kyllä kohdallaan, siitä en tingi euroakaan" minä kysyin Makelta.

 

Hörpimme kahvia ja söimme munkkipossujamme samalla kun mietimme mitä tekisimme tilanteelle. Lopulta Makella leikkasi.

 

"Nyt mä sen keksin, me tuunataan sun Rolla ja myydään se jollekin teinille vielä kovemmalla hinnalla kuin nyt!" Make huusi ja läpsäisi itseään otsaan.

 

"Ei taida onnistua, siihenhän kuluu aikaa ja rahaa" puistelin päätäni.

 

"Ei muuten kulu, jos sen tekee tyylillä" Make heristi etusormeaan "Tule, nyt lähdettiin."

 

Poistuimme Essolta ja ajoimme minun talolleni. Parkkeerasimme automme pihalleni ja Make tuli heti intoa puhkuen luettelemaan mitä tarvitsisimme tuunaukseen.

 

"Olihan sulla vielä se Bilteman iso spray-pullo Corollan maalia?" Make kysyi ensin.

 

"On joo, pitäisi löytyä tuolta autotallista" nyökkäilin.

 

"Okei, hae se. Sen lisäksi me tarvitaan paljon pahvia, foliota, nippusiteitä, kittiä, pop-niittejä ja pari paksua permanent-tussia" Make laskeskeli.

 

Hain autotallista ja sisältä kaikki pyydetyt tarvikkeet. Varttituntia myöhemmin olimme Rollan kimpussa.

 

"Aloitetaan ikkunoista: tuning-autossa pitää olla tummat takalasit, joten nyt otetaan nuo mustat permanent-tussit käteen ja väritetään kaikki takalasit pikimustiksi. Jos siitä pääsee yksikin auringonsäde lävitse, niin se ei ole tarpeeksi musta." Make neuvoi.

 

Rupesimme värittämään. Puolta tuntia myöhemmin takalasit olivat täysin mustat. Niistä ei nähnyt sisälle ollenkaan, mutta eipä nähnyt myöskään sisältä ulos.

 

"Aivan helvetin upeat!" Make sanoi "Seuraavaksi tehdään helmat. Kunnon helmalevikkeet antavat autolle näyttävyyttä."

 

Otimme pahvia ja leikkasimme siitä sopivan kokoiset levikkeet Rollan helmoihin. Teimme myös etu- ja takapuskureihin omansa. Pahvilevikkeet kiinnitimme pop-niiteillä paikoilleen, ja päälle sivelimme reilusti kittiä.

 

"Nyt annetaan kitin kuivua ja madalletaan auto" Make jatkoi projektipäällikön tehtävissään hommien delegointia.

 

Hoidimme madalluksen pyörä kerrallaan. Make istui auton yhden kulman päälle, jotta siinä oleva jousi meni pohjaan. Minä vedin nippusiteellä jousen reunat tiukasti kiinni toisiinsa, jotta se pysyisi pohjassa. Hetkeä myöhemmin auto oli viisi senttiä matalammalla. Sillä välin kitti oli kuivunut, joten maalasimme kaikki levikkeet Rollan värisellä spray-maalilla.

 

Ihastelimme tupakin verran kättemme jälkeä. "Helvetti kun tästä tulee hieno!" Make hehkutti taas. "Okei, seuraavaksi vanteet" stumppasimme röökit.

 

Otimme taas pahvit esiin. Piirsimme pahvinpalasiin neljä kappaletta kahdenkymmenen tuuman kokoisia ympyröitä. Kunkin ympyrän sisäpuolelle piirsimme viisisakaraisen tähden, lopulta leikkasimme ympyrät irti ja ylimääräiset pahvit niiden sisäpuolelta pois. Tulos näytti aivan valtavan kokoiselta vanteelta, joskin ruskealta ja pahviselta.

 

"Ei hätää, foliota päälle vaan" Make nyökkäsi.

 

Pinnoitimme jokaisen "vanteen" Euroshopper alumiinifoliolla ja kiinnitimme ne nippusiteillä Rollan peltivanteiden päälle. Jumalauta mikä näky! Vanteet näyttivät melkein aidoilta ja jättimäisiltä! Rengasta pilkisti vale-vanteen reunoilta vain pari senttiä! Tämä oli matala-profiilimeininkiä jos mikä. Lopuksi piirsimme tribaalikuvioita Rollan konepeltiin ja kylkiin taas permanent-tusseja apunamme käyttäen. Tuunaus oli valmis ja ihailimme sitä haikeina.

 

"Ei…" Make puisteli päätään ja pohti ankarasti "Jotain tästä nyt vielä puuttuu". Olin juuri miettinyt aivan samaa asiaa.

 

"Spoileri!" huusimme yhteen ääneen.

 

Syöksyin penkomaan autotalliani ja etsimään sopivaa spoileria.  Kiljuin riemusta kun löysin lopulta täydelliset välineet sen tekoa varten. Sahasin kakkos-kakkosen laudasta puolimetriset tukipylväät spoilerille ja kiinnitin ne Rollan takakontin päälle pitkillä ruuveilla. Näiden päälle laitoin itse spoilerin: tyttäreni vanhan Burton-lumilaudan! Koko härskin näköisen komeuden päällystimme vielä kitillä ja maalasimme korinväriseksi.

 

Kyllä nyt kelpasi katsella Rollaa, se näytti aivan jonkun tuunaus-lehden keskiaukeamalta otetulta. Melkein teki mieleni pitää auto itselläni, niin upea se oli. Seuraavana viikonloppuna olisi PST:n, eli Pohjois-Suomen Tunarit Ry:n tapahtuma Rovaniemessä. Siellä riittäisi pika-luottokelpoisia teinejä, joilla raha polttaa taskussa. Tuunattu-rollani vietäisiin käsistä siellä!