Torstai-ilta oli jo pitkälti kääntymässä yöksi kun löhösin olohuoneessani televisiota katselemassa. Olin heittänyt jalkani rennosti pöydälle ja ottanut yhden Karjala-pullon käteeni kun puhelimeni alkoi soida. Jotenkin se kuulosti poikkeuksellisen raivokkaalta, ja nähdessäni soittajan olevan Make, tiesin jotain suurta tapahtuneen.

 

"Antero" vastasin rauhallisena luuriini.

 

"Jumalauta! Mä voitin! MÄ VOITIN!" Makehan se siellä meuhkasi. Hän kuulosti lähes hysteeriseltä.

 

"Rauhoituhan nyt, täällä halkeaa kohta korvat. Mitä sinä nyt voitit?" kysyin Makelta.

 

"Voi vittu.. voi vittu mä en voi uskoa tätä! Mä voitin Seatin! Mä voitin vittu Seatin!" Make jatkoi kiljumistaan.

 

"Siis auton?" kysyin vielä tarkennukseksi. Eipä tämä juuri vakuuttanut minua, Seat ei ole kaksinainen merkki. Espanjalaisten valmistama Fiat? Kuka hullu sellaisen haluaa! Rinnastan Seatin laadullisesti suoraan muihin lisenssi-Fiatteihin, kuten FSO Poloneziin eli Polski-Fiatiin. Tietysti jos ilmaiseksi sellaisen saa, niin ei kai sitä heti paalattavaksi viitsi viedä.

 

"Joo joo, auton! Minkähän mallin mä voitin? Jos se on joku turbo! Sitte mä voisin asentaa siihen dumpin ja kiihdyttelisin pitkin kylänraittia. Hieman porukka katselisi kun tulisin kuustoistaventtiilisellä turbo-Seatilla ja kuuluisi vaan tsiih-hi-hi…"

 

"Nyt en kyllä, Make, pysy perässäsi. Kerrotko ihan alusta alkaen että mitä on tapahtunut?" yritin toppuutella häntä.

 

"Niin, siis osallistuin Seatin nettisivuilla olleeseen kilpailuun tuossa viime viikolla, ja nyt sieltä tuli sähköpostia että mä olen voittanut pääpalkinnon!" Make vaahtosi.

 

"Ja se pääpalkinto on uusi Seat?" tiedustelin.

 

"Kyllä kait, kun se kilpailu kerran niiden nettisivuillakin oli"

 

"Luehan se sähköpostiviesti minulle" komensin epäilevänä.

 

"Okei, odotahan" kuulin kuinka Make laittoi kakkuloita päähänsä "Onneksi olkoon Make! Olet voittanut kilpailumme pääpalkinnon: kahden hengen viikonloppureissu ratsastusleirille…" Maken ääni hiljeni lauseen loppua kohden.

 

"Ratsastusleirille?" kysyin hämmästyneenä. "Aika erikoinen palkinto Seatilta."

 

"Odota hetki" Make lueskeli loppua sähköpostiviestiä. "Joo… siis tämä on joku miesten keskeinen ratsastusleiri, joka pidetään ensi viikonloppuna Oulussa. Jonkin sortin äijä-meininkiä siis."

 

"Mitä tekemistä Seatilla on tämän kanssa? Ajetaanko siellä uusia Seatteja vai mitenkä?" kyselin taas lisätietoja.

 

"Katos perhanaa! Eihän tämä olekaan Seat, vaan joku Seta –niminen järjestö. Mulla on näköjään tullut kirjoitusvirhe kun olen ollut menossa Seatin sivuille" Make hämmästeli. "No mutta pääasia että voitin palkinnon. Lähdetkö mun mukaan tuonne leirille?"

 

"No miksipä ei, kunnon äijä-meininki voisi olla ihan mukavaa vaihteeksi. Lähdetään vaan" vastasin iloisesti.

 

Perjantaina lähdimme matkaan. Koska olimme menossa hevosilla ratsastamaan, aioimme myös pukeutua asianmukaisesti. Tunnetustihan parhaiten hevosten kanssa sopivat yhteen cowboyt ja intiaanit, joten päätimme pukeutua niiksi. Hetken kinastelun jälkeen vedimme pitkää tikkua siitä, kumpi saisi olla cowboy ja kumpi joutuisi olemaan intiaani. Tuuri ei ollut kanssani, vaan minusta tuli intiaani täksi viikonlopuksi.

 

Päätimme ajaa tällä kertaa yhdessä Rollalla, koska viime reissun olimme tehneet Maken Mersulla. Heitimme reppumme Rollan takakonttiin ja lähdimme tien päälle. Ilma oli kaunis ja radiossa lauloi Danny meidän taittaessa matkaa kohti Oulua ja rentouttavaa viikonloppua. Koko matka sujuikin varsin joutuisasti, tosin pysähdyimme käytännössä jokaiselle vastaantulevalle huoltoasemalle kahvittelemaan.

 

Saapuessamme Setan hevosleirille oli ilta jo laskeutunut. Olimme muutaman tunnin myöhässä, mikä oli ollut tarkoituksenamme. Tosimies saapuu tyylikkään myöhässä ja välttää näin turhat alkuläpinät. Otimme reppumme Rollan takakontista ja lähdimme kävelemään päärakennusta kohti. Laajat pellot ympäröivät hevostilaa. Yhtä peltoa reunusti hevoslaidun, ja toisen vieressä komeili uusi maneesi. Ympärillämme avautui Oulun maalaismaisema kaikkein kauneimmillaan. Aika perhanan rumaahan siellä on Ivalon loistoon verrattuna, mutta menettelihän tuo.

 

Päärakennusta ei voinut enää taloksi laskea, vaan se meni jo täysverisestä kartanosta. Astuimme ovesta sisään, aulassa meitä vastassa seisoi joku mies. Äijä oli selvästi prätkämiehiä, hän oli pukeutunut kokomustaan nahka-asuun ja nahkaiseen koppalakkiin. Ylähuulelta leukaan asti ulottuvat tuuheat viikset kruunasivat asukokonaisuuden. Make tervehti häntä kohottamalla cowboy-hattuaan, minä taas nostin käteni pystyyn perinteisen intiaani-tervehdyksen muodossa.

 

"Ei kauheeta, pojat! Te olette hirvittävän myöhässä!" prätkäkundi sanoi. Noin rotevaksi mieheksi hänellä oli käsittämättömän kimeä ääni. "Muut ovat juuri aloittamassa ratsastusta. Tulkaa äkkiä niin ehditte vielä mukaan. Minä olen muuten Simo, tämän leirin vetäjä."

 

Nyökkäsimme Simolle ja lähdimme seuraamaan hänen jalanjäljissään. Simo ohjasi meidät hevostallille ja siellä meitä odottavien hevosten luokse.

 

"Meillä on kaikki hevoset jo tunnilla, joten teille on enää ponit jäljellä. Minä satuloin ne äsken kun aavistelin että saattaisitte vielä tulla kuitenkin." Simo osoitti kädellään kahteen vierekkäiseen karsinaan, joissa seisoi kaksi pientä ponia.

 

"Mä otan tuon ruskean!" Make huudahti välittömästi.

 

Kirosin hitaita refleksejäni, sillä ruskea poni oli sentään vähän isompi kuin sen vieressä oleva mini-poni.

 

"Hyvä valinta." Simo sanoi. "Sen nimi on Roxi. Sinulle jäi sitten Pippuri" Simo jatkoi ja katsoi minua.

 

"Mitä helvetin nimiä nuo on?" Make hämmästeli "Kyllä miesten leirillä pitää olla äijämäiset nimet kopukoillekkin. Minä kutsun omaani Turboksi!"

 

"No tämä saa sitten olla Karjala" sanoin pontevasti ja osoitin omaa poniani. Se oli pohjaväriltään valkoinen, ja sillä oli kauttaaltaan isoja ruskeita läiskiä. Kaukaa katsottuna olisin erehtynyt luulemaan sitä pieneksi lehmäksi.

 

"Voi teitä pojat!" Simo nauraa kikatti pikkutyttömäistä naurua ja opasti meidät maneesiin päin.

 

Talutimme ponejamme hänen perässään maneesin kentälle. Muut olivat jo täydessä vauhdissa ja ratsastivat hevosillaan ympäri kenttää. Kävelimme poniemme kanssa keskelle ja päätin tehdä näyttävän sisääntulon, joka ei takuulla jäisi yhdeltäkään huomaamatta. Hyppäsin ketterästi ponini selkään, tartuin sitä korvista kiinni samalla kun napautin kantapääni sen kylkeen ja huusin: "Matkaan, Karjala!"

 

Poni ei tykännyt tästä yhtään, vaan nousi hirnuen takajaloilleen ja viskaisi minut selästään. Kuulin luitteni rusahtavan allani paiskautuessani maahan. Makasin hetken paikallaan henkeäni haukkoen ja tunnustelin, toimivatko kaikki raajani vielä. Simo käveli luokseni Karjalaa taluttaen, hän oli pysäyttänyt pillastuneen ponin välittömästi. Ainakin toiveeni toteutui ja sisääntuloni ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.

 

Make naureskeli vieressä ja nousi oman poninsa selkään. "Ei sitä korvista ohjata vaan näistä remmeistä" hän huusi minulle suitsista kiinni pitäen. "Katsos näin se menee!"

 

Make veti taskustaan kokoontaitettavan ratsupiiskan, en edes tiennyt hänen omistavan moista. Hän napautti kantapäillään poniaan kylkiin ja piiskasi muutaman kerran vielä näytiksi. Poni syöksyi laukaten eteenpäin ja Maken pää notkahti voimakkaasti taaksepäin. Se laukkasi hurjaa vauhtia kentän halki. "Hui saatana! Pysähdy, pysähdy!" Make huusi ja antoi ponille piiskaa pysähtymisen merkiksi.

 

Laukka nousi kiitolaukaksi nopeuden kasvaessa entisestään. Make hötkyi ponin selässä kuin perunasäkki ja kiisi kentän reunaa pitkin. Muut hevoset väistyivät nopeasti sen alta pois. "PYSÄHDY!" Make kiljui valkoisena kuin lakana ja piiskasi vimmatusti, jolloin poni vain laukkasi entistä kovempaa.

 

Heidän edessään oli noin puolentoista metrin korkeudelle asetettu hyppyeste. "Ei jumalauta! Se aikoo hypätä!" Make kiljui paniikin vallassa. Poni ei kuitenkaan hypännyt esteen yli vaan sujahti sen alitse, jolloin Make iskeytyi suoraan puomia päin. Hän tippui rytinällä alas puomi mukanansa, ponin kiitäessä vauhkona kauemmas. Lähdin juoksemaan Maken luokse.

 

"Make! Oletko kunnosa?!" kysyin huolestuneena ja läpsin avokämmenellä häntä poskille.

 

"Öäääh… perjantai!" Make huusi sekavan oloisena.

 

"Mitä?"

 

"Tänään on perjantai!" Make sopersi, ainakin hän oli edelleen selvillä päivästä. "Musta tuntuu että mä rikoin juuri joka ikisen luun kropastani" hän voihki sylkiessään verta maahan.

 

"Nousehan nyt, eiköhän tässä ole ratsastettu tarpeeksi" sanoin hänelle kannustavasti. "Lähdetään kaljalle."

 

Poistumme maneesista minun tukiessani Maken haparoivaa askelta. Muut tuijottivat hevostensa selistä meidän menoa. Kävelimme takaisin päärakennukselle, jossa olin nähnyt olevan baarin.

 

"Kaksi huurteista ja sassiin" komensin kyyppärille astuessamme baariin sisään. "Nyt on mies hädässä!"

 

Hintelän näköinen baarimikko laski kuivaamansa tuopin pöydälle ja kääntyi katsomaan meitä. "Sori vaan kultsi, mutta ei meillä ole muuta kuin päärynäsiideriä tarjolla."

 

"Mitä helvettiä!" huudahdin. "No sellaista sitten. Kaksi vahvaa päärynäsiideriä"

 

"Ne on light siidereitä" kyyppäri sanoi suorastaan lipevän oloisesti.

 

"No voi jumalauta!" karjahdin hermostuneena. "Onko täällä edes suolapähkinöitä?"

 

"Ei ole, mutta tuolla on kyllä hedelmäpöytä mistä saa ottaa banaaneja ja appelsiineja."

 

Kävelimme kiroillen ulos baarista ja panimme tupakaksi. Olimme molemmat huonolla tuulella. Seisoimme vain tuulessa savuja puhallellen ja katselimme pysäköityjä autoja. Kamalan näköiset sekasikiöt täyttivät parkkipaikan, citymaastureita, farmareita, jopa muutama Jaguaari oli pihalla. Niitä katsellessani sain loistoidean.

 

"Odota hetki" sanoin Makelle ja kävelin takaisin baariin. Hetken päästä astelin takaisin pihalle ja virnistin Makelle. Kädessäni heilutin kahta valtavankokoista banaania. Make purskahti nauruun ymmärtäessään mitä aioin tehdä.

 

Kävelimme omistajan elkein lähelle pysäköidyn karvalakkimallin Jaguarin XJ8:n viereen. Vilkaisin ympärilleni. Kaksi miestä seisoi parin auton päässä selin meihin päin, mutta muuten pihalla oli täysin autiota. Ryhdyimme muina miehinä tihutyöhömme. Polvistuimme Jaggen takana, sen molemmassa takakulmassa oli iso pakoputki kuin odottamassa banaanejamme.

 

"Oletko valmiina?" kysyin vielä Makelta.

 

"Valmiina ollaan" Make vastasi.

 

"Okei, työnnä se sisään" sanoin Makelle ja naurahdin hieman. Laitoin oman banaani Jaguarin pakoputkeen. Siinähän starttailet nyt, naurahdin mielessäni.

 

"Ei tää mahdu tänne vaikka mä kuinka änkeän, tää rööri on liian pieni." Make tuskaili oman puolensa kanssa.

 

"Odotas hetki" tokaisin ja kaivelin taskujani. Rikkoutuneiden suojakumien vuoksi Rollani vetonivelet kaipasivat säännöllistä voitelua, tämän vuoksi minulla oli aina taskussani pieni purkillinen Mobilin konerasvaa. Heitin sen Makelle. "Ota tosta vaseliinia liukasteeksi, sillä pitäisi onnistua."

 

"Okei, odotas niin mä rasvaan tän" Make sanoi voidellessaan banaania. Hän laittoi banskun takaisin Jaguaarin pakoputkeen, ja tällä kertaa sai sen tukittua. "Just noin beibi, pohjaan asti vaan!" Make huudahti voitonriemuisena.

 

"Voi pojat, toi kuulostaa tosi kivalta!" vierestämme kuului miehen ääni. Ne kaksi äijää olivat kuulleet touhumme, ja tulivat ilmeisesti haastamaan riitaa. "Saadaanko me liittyä seuraan?"

 

Nousimme auton takaa välittömästi pystyyn, ja pelkäsimme olevamme ongelmissa. Toinen äijistä oli poliisi ja toinen taas laivaston matruusi. Tämä ei tiennyt hyvää. "Ei me mitään tehty!" Make huudahti.

 

"Täällä tuo on ihan sallittua pojat, ja saatte tehdä sitä ihan avoimesti. Siksihän me täällä ollaan" poliisi sanoi.

 

"Ai ollaan vai…" ihmettelin ääneen. "Niin tietysti ollaan!" Äijä-leirillä tällaiset käytännön kepposet olivat sallittuja, mikä oli tietysti täysin luonnollista.

 

"Ei mutta katsohan, Jouni, nuo ovat pukeutuneet intiaaniksi ja cowboyksi" matruusi sanoi. "Nyt meillä on täysi joukko kasassa, minähän sanoin että tänä vuonnakin tulee varmasti koko setti paikalle!"

 

"Totta!" Jouniksi paljastunut poliisi huudahti. "Tulkaa pojat mukaan, sisällä alkaa juuri esitys."

 

Katsoin Makea kummissani. Hän kohautti harteitaan, joten lähdimme Jounin johdattamina kävelemään takaisin päärakennuksen suuntaan. Sisällä menimme baarin ohitse suuren tanssisaliin, joka oli jo täynnä äijiä. Salin päässä komeilevalla esiintymislavalla seisoi Simo pitämässä puhetta jostain rekisteröinneistä ja sen tuottamasta autuudesta. Mies höpisi ilmeisesti autoista, varmaan jotain AKE:n tilastoja. En kuunnellut sen kummemmin. Simon vieressä seisova farkku-haalareihin sonnustautunut raksakundi kohensi turvahattu päässään. Jouni johdatti meidät lavalle matruusi perässään.

 

"Herran pieksut!" Simo huudahti mikrofoniin meidän neljän astuessa lavalle. "Meillähän on täysi kööri paikalle. Pertsa, pistä musiikki soimaan!"

 

Samassa kaiuttimista alkoi soida disco-musiikkia, ja tanssilattialle muodostui läjäpäin härkäpareija äijien alkaessa jytäilemään musiikin tahtiin. "Hei, mä tunnen tän biisin!" Make huudahti. "Tää on Frederikin Miesstrippari".

 

Make heittäytyi täysillä mukaan ja tarttui mikkiin. Hän veti parasta kuulemaani karaokea Reetusta ja eläytyi sanoituksiin viskomalla vaatteita päältänsä. Tunnelma hipoi kattoa ja eturivissä olevat pojat tuulettivat punastuneita kasvojansa heiluttamalla kättään. Minä tanssin lavalla villeimpiä Saturday Night Fever –liikkeitäni ja nautin jokaisesta hetkestä.

 

Silloin tapahtui jotain kauheaa. Simo ja raksamies alkoivat suudella keskellä lavaa, katsoimme Maken kanssa järkyttyneinä vieressä. Make osoitti hinaajia ja huusi kovaa mikkiin "Kattokaa kaikki, täällä on homoja! Hakataan ne!"

 

Musiikki pysähtyi välittömästi ja shokeeraava hiljaisuus työntyi sen tilalle. Kaikkien silmäparit tuntuivat olevan kohdistettuina meihin…

 

…………

 

Puoltatuntia myöhemmin ajoimme Rollalla sataakuuttakymppiä Ivaloon päin. Corollan männät takoivat punaisina hevosvoimia esille, minun seistessä tasajalkaa kaasun päällä.

 

"Mistä helvetistä mä olisin voinut tietää että Seta on joku homo-järjestö" Make manaili vieressäni. Hän oli järkyttyneempi kuin ensimmäisen huoltolaskunsa saanut Audi-kuski.

 

Päätimme ajaa suoraan Veijon Essolle. Sixpäkki kahvia ja toppa tupakkia tulisi nyt tarpeeseen. Kotimatkalla teimme vielä verivalan, ja vannoimme ettemme ikinä puhuisi tämän päivän kokemuksistamme kenellekään.