Nyt se on myyty! Vanha Rollani jäi uusien omistajien käsiin, ja meikäpoika kääri sievoisen määrän tuohta siinä sivussa. Se on kuulkaas niin että ne myyvät autonsa voitolla, ketkä sen osaavat. Autokauppiaaksi voi ryhtyä millainen pilipaliveikko tahansa, mutta ammatissa menestymiselle tarvitaan lahjakkuutta. Tässä ihan vakavissani harkitsen, josko tekisin alan vaihdoksen ja pistäisin oman autokaupan pystyyn. "Ivalon Käytetyt Corollat" kuulostaisi aika hyvältä liike-idealta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vakituiset lukijani muistanevat, kuinka viikko sitten tuunasimme vanhan Rollani myyntikuntoon. Laitoin myös välittömästi uuden ilmoituksen Keltaiseen Pörssiin, tosin tällä kertaa kuvan kanssa. Tiistain Pörssin sivuilla komeili sitten parin sentin levyinen foto Rollasta. Jumankeuta miten kauniilta se tuossa näytti! Pienen kuvakoon ansiosta levikkeet, vanteet ja kaikki muutkin näyttivät täysin aidoilta ja jopa ammattimaisesti toteutetuilta. Hintaakin olin lätkäissyt vaivaiset 5000 euroa menopelilleni. Tosin muistin vielä mainita, että Rolla vaatisi "pientä laittoa" ajamista varten, sillä esim. moottori ja vaihteistohan siitä oli irrotettu jo keväällä.

 

Puhelimeni soi lähes taukoamatta ja sain pitää autostani yksittäisnäyttöjä tusinan verran illassa. Oloni oli kuin Leninin mausoleumin kunniavartijalla, kun jouduin toimettomana katselemaan vierestä kuinka idioottimaiset turistimassat tulivat ihmettelemään ja hivelöimään omaa esikuvaani. Ostajaehdokkaat tulivat aina vauhdilla ja lähtivät vielä nopeammin. Perään ei yleensä jäänyt kuin sutivien renkaiden jäljet kirouksien saattelemana. "Ei toi näytä yhtään siltä, mitä kuvassa oli" tai "Jumalauta millanen romu" kuului monesti heidän poistuessa paikalta. Joku saattoi tyytyä pelkästään kiteyttämään "Vittu mikä paska", mutta yhtäkaikki nämä turistit eivät selvästi osanneet arvostaa laatuautoa sellaisen nähdessään. Ryhdyin miettimään, pitäisikö minun alkaa jakamaan näille poroille pientä tapakasvatusta auton ostamisesta. Pohjoisen tyyliin, tietenkin. Pesäpallomaila jonka ympärille on sidottu lumiketjut saavat tyhmemmänkin tapauksen muistamaan tapansa yllättävän nopeasti. Siinä on yhden huitaisun jälkeen aikuinen mies polvillaan julistamassa sinua herrakseen.

 

Tämä kaikki antoi kuitenkin minulle hyvää valmennusta todellista myyntitapahtumaa varten, sillä viikonlopulle ajoittuva Pohjois-Suomen Tunareiden tapaaminen oli nuorisoauton myyjän päiväuni. Tapahtuma oli Rovaniemellä, ja olimme sopineet menevämme Maken kanssa sinne yhdessä. Maken Mersua tarvittiin myös Rollan hinaamiseksi paikalle, sillä sehän ei ollut ajokunnossa.

 

Lauantai-iltapäivä koitti ja puin vaatteita päälleni. Ulkona oli 10 astetta lämmintä ja aurinko pilkisteli tihkusateen välistä ajoittain. Hellesään vallitessa päätin pukeutua kevyesti, mutta kuitenkin luottamusta herättävästi. Autokauppojahan tässä oltiin menossa tekemään, loppujen lopuksi. Aloitin vetämällä shortsit jalkaani, jotka oli itse lyhennetty vanhoista suorista housuista. Harmaiden shortsien kanssa sopisi tietenkin valkoinen, lyhythihainen kauluspaita. Sekin oli alun perin ollut pitkähihainen, mutta saksilla kustomoitu kesäpaidaksi erään pikkujouluissa tapahtuneen punaviini episodin jälkeen. Valkoisen paidan hihat olivat olleet punaviinitahroilla, mutta nuukana miehenä en viitsinyt muuten hyvää paitaa heittää roskiin, joten lyhensin sen kesäpaidaksi. Asukokonaisuuteni näytti siistiltä ja huolitellulta. Pingotin vielä valkoiset tennissukat puoleen väliin säärtäni ja puin sandaalit jalkaan. Katsoin tyytyväisenä peilissä esiintyvää urosta ja totesin, että tältä mieheltä minä voisin ostaa tuunatun Corollan.

 

Ovikello soi ja tiesin Maken saapuneen. Kävelin eteiseen avaaman oven ja hämmästelin näkyä edessäni.

 

Make oli pukeutunut 1900-luvun alun teollisuuspohataksi. Hänellä oli päällään musta frakki, kiiltonahkakengät, rusetti ja silinteri. Asukokonaisuuden kruunasivat kiiltävä monokkeli ja Maken sormissa taitavasti pyörivä musta kävelykeppi, jonka päässä oli hopeinen nuppi.

 

"Mitä ihmettä!" huudahdin silkasta hämmästyksestä.

 

"Tykkäätkö? Ajattelin tämän sopivan kaupantekoon, minä voisin toimia sellaisessa tukiroolissa jolla luodaan painetta ostajaan" Make selitti.

 

"Missä ihmeen tukiroolissa?"

 

"No kun mietin tuossa viime yönä että mikä on paras tapa saada auto myydyksi, niin silloin tajusin sen olevan tilaisuus. Kun joku näkee että hänellä on elämänsä tilaisuus käsillä, ei se haluu päästää sitä valumaan hukkaan, vaan on valmis tekemään kaupat kovastakin hinnasta. " Make täsmensi selitystään.

 

"Jatka" sanoin hänelle, ja pyöritin etusormellani ympyrää ilmassa.

 

"Homma menee sun osalta siten, kun oltiin alun perin ajateltukin. Etsitään vaan joku tyhmän näköinen uhri, sellanen joka näyttää olevan Etelä-Suomesta kotoisin. Sinä ryhdyt hieromaan kauppoja Corollasta ja kun kaupanteko on kuumimmillaan, minä astelen kuvioon mukaan" Make jatkoi suu vaahdossa. "Esittelen olevani Wilhelm K. Marklund III, omalaatuinen suomenruotsalainen miljardööri, joka keräilee harrastuksenaan maailman hienoimpia tuning-autoja. Sitten tarjoan sen ostajaehdokkaan vieressä vaikkapa 20 000 euroa tuosta upeasta Corollasta. Vastaat siihen, että sulla on kaupat kesken tämän asiakkaan kanssa ja se on ensin katsottava loppuun."

 

"Aivan, nyt ymmärrän" minulla leikkasi terävämmin kuin Fiskarsin saksilla. "Se ostaja ei pysty vastustamaan tilaisuutta. Jos juuri aiemmin on sovittu auton hinnaksi 5 000 euroa, ja se näkee jonkun tarjoavan nelinkertaista summaa samasta autosta, niin se tekee kaupat saman tien. Make, sinä olet nero!"

 

Tämä tulisi olemaan helpompaa kuin kalojen ampuminen tynnyriin. Tosin kokemuksesta voin kertoa sen olevan yllättävän vaikeaa. No, korjataan että tämä tulisi olemaan yhtä helppoa kuin tynnyrissä uivien ahventen dynamiitti-kalastus.

 

Sidoimme vetoköyden Mersun koukusta Rollaan ja lähdimme matkaan. Matkaa Ivalosta Rovaniemelle oli vajaat 300 kilometriä, joka meni varsin leppoisasti. Mersun koneessa riitti vääntöä hyvin ja se veti minua sekä Rollaa kevyesti koko matkan ajan. Toki muutaman pienen pusun annoin Mersun takapuskurille kun Make jarrutti vähän turhan rajusti. Minä en vaan heti nähnyt jarruvaloja sen sinisen savupilven lävitse, mutta sattuuhan näitä. Pääasia että puskurit pysyivät yhä molemmissa autossa, joskin Rollan etupuskurin pahvilevikkeet jäivät tien varteen.

 

Ilta alkoi jo hämärtää saapuessamme Rovaniemeen. Suunnistimme tapahtumapaikan lähistölle ja parkkeerasimme autot. Rollan jätimme syrjäiselle kujalle mikä oli mahdollisimman pimeä, Mersun taas reilun korttelin päähän siitä, mahdollisimman lyhyen pakomatkan päähän. Menopelit pysäköityämme lähdimme kävelemään PST:n tapahtumapaikalle, Rovaniemen Shellille.

 

Huoltoaseman piha pullisteli toinen toistaan tuunatumpia autoja. Maa oli mustanaan renkaan sudittelujäljistä ja läikytetystä kahvista. Ilmoilla raikaavan laulun perusteella olivat toiset ottaneet selvästi kahvia väkevämpääkin. Katselimme hetken Maken kanssa Suomen nuoria toivoja autoineen. Parkkipaikalla oli edustettuna kaikki 80-luvun kovimmat klassikot, BMW:n 3-sarja, Toyota Corolla, Nissan Sunny, Ford Escort, Honda Civic ja Opel Kadett. Kaikissa oli tummennetut takalasit ja aluvanteet, tai vähintäänkin Hessumobiilin pölykapselit. Moni autoista oli maalattu spray-maalein kirkkaan keltaiseksi tai vihreäksi. Takakontteja koristivat taivaita hipovat spoilerit, jotka olivat todennäköisesti maksaneet enemmän kuin muu auto yhteensä.

 

Kävelimme Shellin kulmalle katselemaan tilannetta ja valitsemaan sopivannäköistä ostajaa. Huomiomme kiinnittyi kahteen noin 18-vuotiaaseen kaverukseen, jotka tuijottivat kuola suustaan valuen vaaleanpunaista, tuunattua Corolla DX:ää. Heidän haparoiva askel kertoi muutaman promillen humalatilasta, joka oli juuri otollisinta kaupantekoon. Nyökkäsi Makelle ja näytin peukkua ylöspäin operaation alkamisen merkiksi. Make ymmärsi statuksen, ja kuittasi painamalla etusormensa ja peukalon yhteen, ok-merkiksi. Metsästyskausi oli alkanut, ja me olimme saalin haistaneita petoeläimiä. Tunsin itseni aidoksi autokauppiaaksi.

 

Make vetäytyi syrjemmälle minun kävellessä yksin uhriemme luo. Tunsin hänen tarkkailevan selustaani herpaantumatta.

 

"Melkoisen muikea Rolla, vai mitä pojat?" aloitin tuttavallisesti.

 

Pojat kääntyivät katsomaan minua lähes lasittunein silmin. "Joo… helvetin hieno spoikka" toinen pojista sai lopulta sammallettua.

 

"Mistäs asti te olette tänne tulleet?" jatkoin small-talkkia.

 

"Vantaalta" ensimmäinen poika vastasi, toisen ottaessa ison siivun leijona-pullostaan. Tämän parempaa uutista en olisi voinut kuulla. Kaupat oli jo käytännössä lyöty lukkoon.

 

"Kuulkaas," sanoin ja hymyilen leveää, autokauppiaille varattua koko hammasrivin paljastavaa luotto-hymyä. "Te näytätte alan ammattilaisilta jotka osaa erottaa jyvät akanoista autojen suhteen. Minulla on oma Rolla tuossa ihan nurkan takana, se on huolella tuunattu, oikein pitkään ja hartaasti. Nyt on vaan semmoinen tilanne että se on jäänyt minulle tarpeettomaksi ja pitäisi saada hieman käteistä muutenkin. Mennäänkö katsomaan?"

 

Kaverit olivat niin tuubassa, etteivät edes sanoneet vastaan. "Mikäs siinä" toinen sanoi "muttei meillä kyllä ole penniäkään fyrkkaa. En ees tiedä millä me päästään täältä himaan huomenna."

 

"No mutta sittenhän tämä sattui hyvin. Onhan teillä puhelimet mukana?" hymyni kääntyi jo petomaiseksi irvistykseksi. Pojat eivät tuntuneet huomaavan, vaan ainoastaan nyökkäsivät vastaukseksi minulle. "Loistavaa, muuta ei tarvitakaan!" jatkoin "tulkaa perässäni."

 

Pojat esittelivät itsensä kävelymatkan aikana, Simo ja Herkko, Vantaan kovimmat 18-vuotiaat auton tuunaajat, joilla ei kummallakaan ollut vielä ensimmäistä autoaan. Pojat olivat tulleet Rovaniemelle kaverinsa kyydissä. Pienessä sievässä kolmikko oli ryhtynyt väittelemään parhaasta Wunderbaum tuoksusta, ja väittely oli lopulta yltynyt käsirysyksi. Tämän seurauksena heidän kuskinsa oli lähtenyt renkaat vinkuen autollaan takaisin Etelä-Suomeen ja jättänyt Simon ja Herkon yksin Rovaniemeen.

 

Johdatin heidät pois Shellin pihalta ja takaisin syrjäkujalle johon olin Rollan parkkeerannut. Vain yksi katuvalo seisoi sadan metrin päässä valaisemassa kujaa, Rollan vieressä olevan katulampun Make oli potkaissut pimeäksi. Hämärässä oli vaikea huomata tuunauksien todellista luonnetta, ellei tiennyt mitä etsiä. Noteeraamisen edellytyksenä oli tietysti myös selvä pää, mitä asiakkaillani ei ollut.

 

Kaverusten katseet lukittuivat spoileriin. "Jumalauta! Toi on upein ilmestys mitä mä olen ikinä nähnyt". He kävelivät lähemmäksi kuin transsissa ja ryhtyivät hivelemään sitä. Katselin hetken vierestä, kunnes spoilerin hively alkoi muuttua jo suorastaan masturbaatioksi.

 

"Eikö olekin ainutlaatuinen?" esittelin Rollaani "Kaikki herkut löytyy, levikkeet, vanteet ja muut."

 

Kundit siirtyivät katsomaan vanteita. "Ei perhana, miten härskit kiekot!" Herkko huudahti "Nää on varmaa vitos-profiiliset? Ja vielä kromivanteilla!"

 

"Ihan vaan mielenkiinnosta" Simo aloitti "paljonko sulla on pyynti tälle kaunokaiselle? Vaikka ei meillä kuitenkaan varaa ole…"

 

"Kahdeksaa tonnia olin ajatellut… mutta kyllä te tämän viidellä tonnilla saisitte. Sen verta hyviä kavereita kuitenkin olette" pohdiskelin käypää hintaa heille. Viisi tonnia oli tavoitteenani koko ajan. Jujuna oli laitta lähtöhinta kovaksi ja pudottaa ilmat pois nopeasti, näin vältytään turhalta tinkimiseltä.

 

"Ei muuten ollenkaan paha" pojat miettivät keskenään. "Mutta kuten sanottu" Simo jatkoi "me ollaan p.a. eikä edes tiedetä miten päästään täältä kotiin."

 

Hymyilin vain vastaukseksi ja kaivelin taskujani. Vetäisin povitaskustani esille ison nipun mainoksia, mitkä olin leikannut 7 päivää-lehden sivuilta. Ojensin ne kaveruksille, jotka selailivat niitä hämmentyneinä.

 

"Pikavippi… tonni lainaa välittömästi tekstarilla?" Herkko luki ääneen.

 

"Otatte jokaisesta noista firmoista pikaluottoa, niin teillä on pojat viisi tonnia käteistä välittömästi tilillänne" olin laatinut mielestäni loistavan osamaksusuunnitelman jo etukäteen.

 

"Enpä tiedä.. kyllähän tää hyvältä vaikuttaa, mut eiks näissä oo hirveet kiskurikorot?" Simo mietti ääneen.

 

"Eikä mitään, tuossahan lukee että lainaat satkun niin maksat kakskymppiä korkoa. Onko kakskybää iso raha? Ei tasan ole!"  Herkko vastasi puolestani.

 

"Totta… mutta funtsitaan nyt hetki ettei tehdä mitään hätiköityä. Eihän me pystytä edes koeajamaan tätä, ku ollaan nii kännissäkin" kundit kääntyivät katsomaan minua.

 

"Jos moottorin ääniä haluatte kuulla, niin ottakaa tästä" heitin Rollan virta-avaimen Simolle. Hän nappasi kopin ja istuutui kuljettajan paikalle. Joku heikkohermoisempi olisi varmaan luullut minun hikoilevan tässä tilanteessa, sillä Rollassahan ei ollut moottoria ollenkaan. Olin viileämpi kuin viilipytty, minulla oli näet vielä muutama ässä hihassa.

 

Simo käänsi avainta virtalukossa. Moottori starttasi räyhäkkäästi ja alkoi sen jälkeen kehrätä tyhjäkäynnillä. Pojan suu loksahti auki, murina oli melkoinen. Tämä oli tietysti etukäteen mietitty ratkaisu. Starttimoottori ja muut härpäkkeet puuttuivat Rollasta, mutta akku oli vielä kiinni ja siinä oli mehua jäljellä. Kun käänsi avainta virtalukossa, radio meni päälle mutta mitään muuta ei tapahtunut. Tietysti radiossa sattui olemaan sisällä kasetti, johon olimme nauhoittaneet hyvän ystävämme Jannen Ford Mustangin V8:n starttausäänet ja tyhjäkäynnin murinaa. Eli samassa kun käänsi virta-avainta, alkoi kaiuttimista kuulua moottorin murinaa.

 

"Vittu tuo kuulostaa isolta, mikä kone tässä oikein on?" Simo huusi metelin ylitse.

 

"Se mitä sinä nyt kuulet" huomatkaa toki käyttämäni sanamuoto, arvon lukijani "on viisilitraisen veekasin murinaa!"

 

Simo pyyhki kuolaa suupielistään ja sammutti "koneen". Peli alkoi olla viimeistelyä vaille valmista. Toimin puhdasoppisen autokauppiaan tavoin, ja vein asiakkaitani kuin pässiä narussa. Oli aika kutsua Make paikalle finaalia varten. Yskäisin kolme kertaa ja vihelsin peipon viserrystä, tämä oli ennalta sovittu signaalimme Makelle astua mukaan kuvioihin.

 

Kaverukset keskustelivat kiivaasti keskenään siitä, ostaisivatko auton vai eivät kun Make käveli paikalle.

 

"Sus siunakkoon, mikä ilmestys!" Make huudahti parhaalla suomenruotsalaisaksentillaan. "Pärkkele, en ole ikinä nähny nåin upea auto!" Hän käveli luokseni ja ojensi kätensä minulle, Vantaan poikien ihmetellessä uutta tulokasta vierestä. "Sallinet että esittelen itseni: minä olen vuorineuvos Wilhelm K. Marklund III, ja keräilen harrastuksekseni thyyning-autoja. Tämä Corolla tässä, såm jag ser, on varmasti upein ilmestys ikinä. Tahdon sen omakseni! Tarjoan sinulle välittömästi 20 000 euroa riihikuiva käteinen autosta."

 

Simo ja Herkko rupesi hötkyilemään suorastaan paniikinomaisesti. Heidän silmistään kiilsi pettymys, kun he huomasivat elämänsä kaupan menevän ohitse.

 

"Aijaijai… kävipä nyt huono tuuri" sanoin ja puistelin päätäni. "Ehdin antaa jo suullisen tarjouksen auton myymisestä näille pojille tässä. He eivät ole vielä vastanneet siihen, mutta antamani tarjous on juridisesti minua sitova. Jos he haluavat ostaa nyt auton minulta, heidän kanssani sopimaan hintaan, on minun lain velvoittamana pakko myydä se kyseisellä hinnalla." Poikien ilmeet alkoivat loistaa heidän ymmärtäessään mihin tämä oli johtamassa.

 

"Siispä odotan nyt kuulevani teiltä vastauksenne" jatkoin puhettani Simolle ja Herkolle "Pojat, jos nyt totta puhutaan, niin ei teidän kannata tätä autoa ostaa. Antakaa kun myyn sen tälle herralle, sillä teille siitä olisi vain riesaa."

 

"Mitä vielä, me sovittiin viidestä donasta ja kaupat tehdään nyt!" Simo julisti kovaan ääneen. Herkko nyökytteli vieressä ja näppäili jo sormet sauhuten pikavippi anomuksia kännykällään.

 

Make veti tuiman ilmeen naamalleen ja esitti näytöksensä loppuspektaakkelin. "Hyvä on, minä tunnustan tappioni tältä päivältä, var så god" hän sanoi ja heristi sormea poikia kohti "mutta muistakaa tämä, pojkarna: kukaan ei osta autoa Wilhelm K. Marklund III:n nenän edestä kärsimättä siitä!" Make otti taskustaan pienen savupommin ja heitti sen jalkoihinsa nauraessaan maanisesti. Savun hälvettyä oli myös Make kadonnut ja pojat pällistelivät hämmentyneinä ympärilleen. Dramaattinen poistuminen oli selvästi tehnyt vaikutuksen heihin.

 

Simo ja Herkko näppäilivät vielä viimeiset vippi-tekstarinsa menemään, kunnes totesivat keränneensä kasaan tarvittavan summan. Johdatin heidät läheisellä pankkiautomaatilla, jossa teimme kaupat. Laskettuani setelinipun suuruudeksi tasan viisi tuhatta euroa, kiitin heitä kaupoista ja ojensin Rollan avaimet uusille omistajilleen. Simo otti avaimet ja lähti Herkon kanssa juoksemaan Rollan luokse, pojat suorastaan uhkuivat intoa. Minä taittelin setelit vyölaukkuuni ja lähdin rauhallisesti kävelemään poispäin. Ensimmäisen kulman taakse päästyäni ryhdyin pinkomaan niin maan perkeleesti Maken Mersun suuntaan.

 

Sadan metrin spurtin jälkeen pääsin Mersun luo ja syöksyin pelkääjän paikalle. "Aja! Aja!" huusin vetäessäni vielä ovea kiinni perässäni. Make iski tallan pohjaan ja Mersu syöksyi matkaan. Jostain kaukaisuudesta kantautui vaimeana hirvittävä kiroilun tulva.

 

Tehdäänpä yksi asia tässä vaiheessa selväksi. Olen rehellinen mies, ja tämä oli niin rehellistä kauppaa, kuin autokauppa vain yleensä voi olla. Minä en missään vaiheessa valehdellut pojille. Toki saatoin hieman värittää totuutta, tai jättää mainitsematta tiettyjä asioita joiden katsoin olevan mitättömiä (kuten moottorin ja vaihteiston puuttuminen). Kaiken kaikkiaan, tästähän juuri on autokaupassa kyse. Jos et osaa kysyä tarpeeksi suoria ja kohdennettuja kysymyksiä kauppatavarasta, älä odota myyjän vastaavan millään muullakaan tavalla. Sitä paitsi, etelän pojat saivat tästä hyvän oppitunnin elämän totuuksista, joka minusta oli heille jokaisen sentin arvoinen.

 

Kotimatkan tunnelma oli todella upea. Minulla oli viisi tonnia vyölaukussa, ja elämä hymyili. Make laittoi Sepi Kumpulaisen kootut hitit -kasetin soimaan ja ryhdyimme laulamaan Dip-pa-Dai:ta duettona. Ulkopuolella maisemat lipuivat ohitsemme, jonka ruska-aika oli värjännyt koko paletillaan. Olin niin järjettömän hyvällä tuulella, että hetken mielijohteesta lupasin tarjota Makelle kupillisen kahvia Essolla. Munkin hän saisi toki ostaa itse, mutta hän oli silti todella liikuttunut laupeasta eleestäni.

 

"Helvetti sä olet kyllä reilu jätkä" Make tokaisi.