Viime viikolla vietin pari päivää ihan vaan kotona lepäillen. Edellis viikon tiistai-aamuna tunsin koko kropallani edellisen päivän renkaidenvaihdon saldon. Lihakseni olivat kuin hyytelöä, ja tuntui että jalkani eivät jaksaisi kannatella minua. Pääsin hädin tuskin sängystäni ylös ja laahustin eteiseen. Veivasin luotettavalla lankapuhelimellani työpaikkani numeron ja ilmoitin pomolleni pitäväni kaksi päivää sairaslomaa. Painuin takaisin pehkuihin ja yritin selvitä hengissä lihaskrampeista ja jomotuksesta. Kokemuksesta tiesin että pahin oli vielä edessä. Iltapäivästä kroppaani iski lopulta rigor mortis, kuolonkankeus, ja minusta tuntui kun en kykenisi liikuttamaan raajojani enää ollenkaan. Kaikki paikat olivat niin jumissa, etten päässyt illaksi edes Essolle. Soitin Makelle ja ilmoitin poissaolostani, tosikaverina hän sanoi tulevansa minun kämpilleni.

 

Puolisen tuntia myöhemmin Make asteli ovestani sisään. Hän oli poikennut Esson kautta ja tuonut meille munkkipossut ja six-packin kahvia punaisissa Juhla Mokan pahvimukeissa. Meinasin liikuttua kyyneliin asti, hädässä ystävä todellakin tunnetaan. Istuttiin siinä sitten iltaa kuistillani, juotiin kahvia, poltettiin tupakkia ja parannettiin maailmaa.

 

Seuraavana päivänä oloni oli jo parempi. Kropassa tuntui edelleen siltä, kuin olisin viettänyt viikon Siperialaisella työleirillä, mutta pystyin sentään jo hallitsemaan raajojani.

 

Vappuaatto minulla oli myös lomaa, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja viedä Corollan etuajassa leimattavaksi. Niiden viiden vuoden aikana joina olen tämän silmäteräni omistanut, on Rolla mennyt aina heittämällä lävitse. Tietysti asiaa on saattanut auttaa se, että olemme hyviä ystäviä paikallisen katsastusmiehen kanssa, mutta taipuisin silti ajattelemaan japanilaisen tekniikan ylivoiman suurimmaksi syyksi helppoihin leimoihin. Toyota on aina osannut tehdä laadukkaita ja kestäviä autoja.

 

Tein jo perinteeksi muodostuneen katsastukseen valmistautumis-rutiinin ennen lähtöä. Laskin ylimääräiset jäähdytinnesteet pois syyläristä, ettei kannentiivisteen vuodosta nipotettaisi turhia. Tarkistin mittariston. Hyvältä näytti, moottorin vikavalo ei ollut palanut enää vuosiin poistettuani lampun siitä. Ajelin koneen kuumaksi ja lämmittelin takajarruja vetelemällä reilulla kädellä käsijarrua vauhdissa. Kaikki alkoi näyttää ja tuntua hyvältä, joten ajoin lopulta pankkiautomaatin kautta katsastuskonttorille. Kävelin konttoriin sisään ryöstettäväksi, eli maksoin vuosikatsastuksesta ja päästöjen mittauksesta. Lysti kustansi yhteensä 54 euroa, joka on kyllä aivan käsittämätön summa. Täytyy myöntää että valtio ei ole oikein loppuun asti miettinyt tätä katsastustouhua. Otetaanpa esimerkiksi vaikka allekirjoittanut itse, katsastusmaksu päästöinen ja katsastusmiehen voiteluineen tulee niin kalliiksi, ettei minulla leiman saatuani ole enää varaa korjata jäljelle jääviä vikoja. Nytkin tiedän että pohjaa "pitäisi" hieman hitsata, mutta katsastuskonttorin puhdistettua lompakkoni, joudun jäälleen tyytymään esim. lasikuitu-saumanauha paikkauksiin. Tai jos saumausnauha on lopussa niin märkä sanomalehtipaperi ja kitti ajavat saman asian pienille rei'ille. Yleensäkin nämä hitsaus-tohinat ja ruostevauriokorjaukset ovat vain korjaamojen elättämistä, vähän kuin sosiaalihuoltoa pienyrittäjille. Onhan se nyt naurettavaa jos sormenpään kokoisesta reiästä pohjassa aletaan nipottamaan ja käsketään viedä ensin hitsattavaksi sadalla eurolla, ja sitten on vielä tultava takaisin jälkitarkastukseen ja maksettava parikymppiä päälle. Itse olen pitänyt reilua nyrkinkokoista reikää vasta pikapaikkauksen arvoisena.

 

Mutta aivan oikeasti kannattaisin sitä, että pakollinen vuosikatsastus poistettaisiin lainsäädännöstä. Sen sijaan voisin ilomielin viedä Corollan vuosittain suoraan huoltoon, lätkästä satasen heille käteen ja sanoa että pankaas pojjat Rolla rullamaan taas vuodeki etiäpäin. Käyttämällä turhaan katsastukseen syydetyt miljoonat vuosittaisiin pakollisiin hitsauksiin ja korjauksiin, saataisiin teille turvallisempia autoja ja hyödyttömät katsastus-ingenjöörit joutaisivat kortistoon. Onhan tuo nyt varmasti maailman turhimpia ammatteja, että kyylätään fikkarilla toisten ihmisten autojen pohjia ja hakataan sitä ruuvarilla. Ei tämänkaltaiselle toiminalle ole mitään järkiperusteita, onpahan vain saatu työllistettyä muutama tuhat turhanpäiväistä insinööriä. Mielestäni tällainen toiminta on myös yksityisyyden loukkaamista. Rollani on minulle hyvin henkilökohtainen asia, enkä todellakaan pidä siitä että vieras ihminen ronkkii sitä. Sehän nyt on sama asia kun menisi vuosittain lääkärille ja pyytäisi, että "katotkos että on paikat kunnossa. Ronklaahan minua vähäsen ja kurki ettei näy mitään korjattavaa." Eihän tällaista tapahdu edes syvällä Afrikan viidakoissa!

 

Nykyhetkeen palatakseni, koin katsastuskonttorilla pienimuotoisen järkytyksen kun kyselin maksaessani missä Lauri on. Tuo ystävällinen vakio-katsastusmieheni, Lauri, oli kuulemma saanut tarpeekseen katsastushommista ja ottanut lopputilin talven aikana. Hän oli tehnyt uranvaihdoksen ja ryhtynyt pyörittämään thai-hieronta putiikkia Ivalon keskustassa. Tämä ei enteillyt hyvää, mutta rukoilin vain että tulisin uuden katsastusmiehen kanssa yhtä hyvin juttuun kuin Laurin kanssa. Kävelin Rollan luokse ja vedin hermosauhut odottaessa vuoroani. Pian uusi katsastusmies astui pihamaalle ja suunnisti minua kohti. Näky oli karmiva. Nuorehko, keskipituinen ja kaljupäinen mies jolla oli pienet, pyöreät silmälasit, käveli luokseni. Tai en niinkään sanoisi että käveli, vaan pikemminkin marssi polvet suorina ja tiukassa ryhdissä. Hän veti kättä lippaan tervehdykseksi ja esitteli itsensä Hansiksi.

 

Hans, siis joku perkeleen natsi! Ajattelin hiljaa mielessäni yrittäessäni pitää pelinaamaa ylläni. Hetken kuvittelin jo kuulevani Natsi-Saksan aikaisen sotilasmarssimusiikin soivan taustalla, siis tämän tunnarin mikä soi tv-sarjan 'Ein Fall fûr zwei' alkutekstien aikana. Tämä oli hoidettava asianmukaisin keinoin ja hienovaraisesti. Tarjosin oikeaa kättäni ja tervehdin häntä ystävällisesti. Hans puristi kättäni konemaisella tehokkuudella minun kehuessani, että onpa herra johtajalla hienot saappaat jalassa. Hans irrotti otteensa ja samalla kädessäni ollut nejänkymmenen euron suuruinen virkamiehen voiteluaine tipahti maahan. Katsoin hämmentyneenä maassa makaavia kakskymppisiä ja yritin vaivihkaa viittoilla Hansille että herra johtajalta taisi pudota jotain, samalla kun käänsin katsettani taidokkaasti toiseen suuntaan. Hän vain seisoi paikallaan ja pudisteli päätään.

 

"Tsk, tsk. Nein." Hans tokaisi ja otti Rollan avaimet kädestäni sekä istuutui autoon.

 

"Joo, käyhän vähän kokeilemassa. Eiköhän tämä ole nopsaan ohitse, ei Rollassa vikoja ole." yritin vielä keventää tilannetta ja huikkasin Hanssille kun hän lähti jo kaasutellen pienelle lenkille Corollan kanssa. Jäin lievän epäuskon vallassa yskimään sinisen pakokaasupilven sisälle ja noukkimaan rahoja maasta. Vakuuttelin itselleni että hyvin tässä vielä kävisi, ja kävelin katsastusaseman sisälle odottamaan Hansin paluuta. Otin kupin kahvia kuumasta pannusta. Kahvi oli ehtinyt maustua jo muutaman tunnin ajan. Hyväähän se oli, mutta pirun kallista. Katsastusasemalla kahvihan on periaatteessa ilmaista, mutta koska en koe saavani vuosikatsastuksesta mitään muutakaan vastinetta rahoilleni, olen aina ajatellut tulevani vain hienompaan ravintolaan kahvittelemaan. Pari-kolme kuppia kahvia 54 eurolla tekee yhden kupillisen hinnasta aivan käsittämättömän! Eipä ole joka jannulla varaa maksaa paria kymmentä euroa mukillisesta mokkaa.

 

Hörpin hyvää kahvia ja kiroilin munkkipossujen puutetta kun Hans ajoi Corollan sisään. Hän nousi autosta ja puisteli päätään, varmaan epäuskoisena siitä millainen helmi Rollani on. Hans käveli autoni ympäri, tutkaili ajovaloja ja lopulta kiersi auton peräpäähän ja laittoi pakokaasumittarin kiinni Rollan pakoputkeen.

 

"Hei odotas vähän!" huudahti hypätessäni pystyyn. Kuumaa kahvia läikkyi syliini kun ryntäsin Hansin luokse oikomaan hänen tekemäänsä virkavirhettä.

 

"Eihän tässä näin kuulu tehdä. Lauri aina kuittasi papereihin että 'päästöt ok, todistus näytetty'. Turha sitä nyt on mittaamaan ruveta, kuluu vaan turhaa aikaa sellaiseen. Kyllähän me molemmat tiedetään, ettei Rollassa mitään vikaa ole!"

 

Hans vain tuijotti minua pistävillä siansilmillään. Lopulta hän marssi kylmästi ohitseni ja ryhtyi kaasuttamaan Corollaani. Pakokaasumittarit pyörivät ympyrää ja näyttivät lukuja joiden suhteellisuudesta en ymmärtänyt mitään. HC-arvo 680, onko tuo hyvä vai huono? CO-pitoisuus taas pyöri jossain viidentoista prosentin hujakoilla, enkä jälleen tiennyt mitä tuosta pitäisi ajatella. Luotin edelleen Rollan laatuun ja omiin, lähes yli-inhimillisiin supliikkimiehen kykyihini puhua itseni pahastakin pinteestä ulos.

 

Seuraavana oli vuorossa jarrudynamometri. Vasemman puolen jarrutusvoima oli puhdas ykkönen, eli vissiin paras mahdollinen tulos. Oikealla puolella lukemat näyttivät pelkkää nollaa, tämä ei tullut tietenkään yllätyksenä. Viime kesänä tykkäsimme Maken kanssa käydä Ivalon soramontuilla ajamassa off-roadia Corollalla. Jossain vaiheessa Make totesi, että Corollan driftailu-ominaisuudet paranisivat huomattavasti, jos laittaisi jarrut puoltamaan. Niinpä näppärinä poikina poistimme oikean puolen jarrupalat ja –kengät ja heitimme ne takakonttiin. Oikeassahan se Make taas oli, Rollan sai älyttömän helpolla laitettua sivuluisuun: ei tarvinnut tehdä muuta kuin painaa jarrua.

 

"Tsk, tsk" kuului jälleen Rollan etupenkiltä Hansin näpytellessä tuloksia ylös. Lopulta hän ajoi auton nosturille ja nosti sen ilmaan. Hans marssi Corollan alle ja rupesi iskemään napakasti rystysillään sen pohjapanssariin.

 

"Hei toi on kyllä täysin tarpeetonta! Varo nyt ettet riko mun autoa!" huusin vihaisena Hansille. Tuntui kuin katsoisi skini-laumaa pahoinpitelemässä omaa vaimoaan. Nyt minun oli jo puututtava tähän, silkkaa ammattitaidottomuutta! Kävelin tiukka ilme kasvoillani Hansia lähemmäs kun rysähti. Hansin nyrkki iskeytyi Rollan helmasta lävitse rytinällä. Jähmetyin järkytyksestä paikoilleni, ja tuijotin kuinka Hans rupesi kaksin käsin repimään aukon reunalta lisää peltiä irti. Pellinpaloja tipahteli sinne tänne sakemannin brutaalissa käsittelyssä. Nyrkkeilyotteluissakaan tuskin näkee noin pahaa, ja vieläpä laillista pahoinpitelyä. Lopulta lattia oli täynnä ruosteisia pellin palasia, isoin niistä oli reilun vessanpytyn kannen kokoinen. Rollan helmat oli täysin auki ja sen täytteeksi laittamani polyuretaani paisti surullisena lävitse. Kaikki suurella vaivallla laittamani lasikuitu-saumanauha / alustamassa paikkaukset oli tuhottu, myös edellisvuonna tekemäni iso pohjaremontti oli pilalla. Tuolloin paikkasin kevyen pohjakosketuksen repimän ammottavan aukon Corollan pohjassa käyttämällä kattohuopaa ja alustamassaa. Olin järkyttynyt ja tunsin itseni häväistyksi ja hyväksikäytetyksi. Nyt ymmärsin miltä raiskauksen uhrista tuntuu. Mittani oli täysi, enkä voinut enää vain seistä hiljaa sivussa.

 

"Nyt jumalauta riittä! Anna esimiehesi nimi ja numero niin minä otan häneen yhteyttä. Voit olla perkeleen varma että saat kenkää! Ja tästä kylästä sun on turha kuvitella hommia saavasi enää ikinä, kunhan kerron susta Essolla!" raivosin hänelle.

 

Hans kääntyi kannoillaan minuun päin ja ryhtyi täysin asiattomasti huutamaan minulle.

 

"Dumpkopf! Tämä katsastus suoritetaan loppuun. Sinä istut penkille ja odotat tuomiota, tee reklamaatio jälkikäteen jos haluat, ja?"

 

Säpsähdin ja otin askeleen taaksepäin. Tuollainen hermostuminen osoitti selkeää ammattitaidon puutetta Hansilta. Tämä ei jäisi tähän, joten päätin vielä odottaa siihen saakka, että Rolla saisi leimansa ja vasta sitten antaisin hänen kuulla kunniansa.

 

Seuraavana Rolla sai kokea iskareiden kuritusta. Iskunvaimennintesterin potkaistessa käyntiin Rolla rupesi heilumaan holtittomasti puolelta toiselle, pelkäsin jo että silmäteräni lentää nosturilta alas. Onneksi testi oli lyhyt ja iskarit siis vielä voimissaan. Hans siirtyy vielä kääntelemään renkaita ja ronklaamaan väljiä niveliä. Nätisti näyttivät pyörät heiluvan ripustuksissaan, pehmeät ajo-ominaisuudet olivat tosiaankin kunnossa. Viimein hän katsoi tukivarsia. Hän tarkasteli arvioiden toista etutukivartta ja tarttui siihen lopulta kiinni kädellään.

 

"Elä nyt niitä riko! Etköhän sä ole saanut jo tarpeeksi tuhoa aikaan, joten anna jo olla!" huusin raivoissani kun ymmärsin mitä hän aikoi tehdä.

 

Hans ei välittänyt interventiostani, vaan kiskaisi etutukivartta napakasti. Kuivan rapean rusahduksen saattelemana, kuulosti hieman siltä kun murtaisi kuivunutta patonkia käsin, tukivarsi irtosi kokonaisuudessaan korista irti. Hans kääntyi minuun päin ja nosti revityn tukivarren ilmaan voitokkaana. Hän näytti idioottimaiselta vapaudenpatsaan jäljitelmältä siinä seistessään, vasemmassa kädessään hänellä oli katsastusmiehen laiteensa ja oikea käsi osoitti taivasta kohden minun Rollastani revityllä etutukivarrella. En saanut enää sanaa suustani, hartiani lysähtivät ja istuin lyötynä miehenä alas. Tiesin etten selviäisi tästä ilman korjauskehotusta.

 

Sama kuvio toistui muidenkin tukivarsien kanssa, en viitsinyt enää edes yrittää puuttua väliin. Hansin kanssa keskustelu oli kuin seinille puhumista. Lopulta Hans näpytteli viimeiset tulokset laitteeseensa ja tulosti loppuraportin. Katsastusaseman tulostin lauloi varmaan minuutin verran, kunnes Hans käveli luokseni paperinipun kanssa.

 

"Vuosikatsastus on hylätty ja auto asetetaan välittömään ajokieltoon. Vastaava tapausta en ole ikinä ennen nähnyt urani aikana, auto sai jälkitarkastusvaatimuksen lähes jokaisesta katsastetusta kohteesta. Jälkitarkastus on suoritettava kuukauden sisällä tällä samalla asemalla, tervetuloa takaisin." Hans lässytti ojentaessaan paperinipun minulle. Tuijotin raivoissani häntä. Jos katseet voisivat tappaa, olisi Hans kuollut jo ainakin sata miljardia kertaa viimeisen minuutin aikana.

 

"Jos saisin vielä ammattilaisena sanoa henkilökohtaisen mielipiteeni autostani, toteaisin näin. Mikäli minulla olisi käytössäni punainen leima, jossa lukee 'Paalattava välittömästi', olisi Corollasi rekisteritodistus saanut maistaa sitä välittömäsi. Hyvin monta kertaa." tämä paskiainen käänsi vielä veistä haavassa.

 

En jäänyt enää kuuntelemaan hänen paskanjauhantaa, vaan marssin ulos katsastusasemalta ja lähdin kävelemään kotiin. Kymmenen minuuttia ja kolme tupakkia myöhemmin soitin Maken hakemaan minut. Make saapuikin hetken päästä mersullaan ja otti minut kyytiin, ajoimme suoraan Essolle.

 

Kerroin Makelle juuri kokemastani huutavasta vääryydestä ja hänkään ei voinut käsittää moista kohtelua. Make oli sattumalta kuullut äskettäin uudesta katsastusmiehestämme Essolla. Hans oli saksansuomalainen paluumuuttaja, joka oli Saksassa työskennellyt TÜV:n katsastusmiehenä. Tämä selittikin kaiken. Jos saksalaiset katsastusmiehet ovat kaikki samanlaisia, ei ole mikään ihme että tuontiautot ovat sellaisia pommeja kuin ovat. Nehän raiskataan ja rikotaan jo vuosikatsastuksen yhteydessä!

 

Vappu meni siis hieman apeissa tunnelmissa, otettiin vaan kuppia Essolla ja murehdin montako saturaista Rollan korjaamiseen kuluisi. Loppuviikosta pitää kysellä kustannusarviota paikalliselta korjaamolta. Kyllä näin hyvä auto kannattaa vielä kuntoon laittaa, sillähän on vielä huolettomia kilometrejä edessä vaikka kuinka.